Milanon moottoripyöränäyttely isolla kirjoitettuna

Sata vuotta intohimoa ja kohti huomista kulkevaa historiaa. Tätä on Eicma (Esposizione Mondiale del Motociclismo), joka jäjestää maailmanlaajuisesti tunnetun moottoripyöränäyttelyn 72. kertaa Milanossa 6.-9.11.2014.

Pssst, pojat. Moottori on jo keksitty. Myös niihin vehkeisiin.
Melkein viikon ajaksi kuuteen messuhalliin linnoittautuu muutama tuhat näytteilleasettajaa. Näyttelyn kahtena ensimmäisenä päivänä voidellaan lehdistö ja jälleenmyyjät. Yleisölle ovet ovat avoinna torstaista sunnuntaihin. Kun tähtiportti aukeaa, luvassa on alkuräjähdyksen jälkeinen metatila, josta ei puutu säihkettä eikä rätinää.

Italian omien valmistajien - Ducati, Aprilia, Moto Guzzi ja MV Agusta - lisäksi mielenkiintoisia uutuuksia lupaavat muun muassa BMW, HD, Honda, Kawasaki, Triumph ja Yamaha. (Huomaa, että moottoripyöräilyn aakkosjärjestyksessä Italiassa D on ennen A:ta.)

Yksi minun suosikeistani vuodesta toiseen on ollut milanolaisen CR&S:n piskuinen messuosasto. Pyörämalleja valmistajalla on tasan kaksi: Vun ja Duu. Milanon murteella Yksi ja Kaksi. Molemmat pyörät - 650 ykkönen ja 2000 kakkonen - ovat erikoisia niin tekniikaltaan kuin muotoilultaan. Käy kurkkaamassa mallit täällä. Tänä vuonna osasto löytyy messuhallista numero 4, paikka G60.

Ulkoilma-alue MotoLive tarjoaa paitsi huikeita stuntti-, trial-, motocross- ja freestylenäytöksiä myös valmistajien ratoja, joissa jokainen voi käydä ajamassa oman suosikkinsa. Mikäli malli on koeajolistalla. Raittiissa syyssäässä moottorit pärisevät, grillit kärisevät ja radiodeejay selostaa tapahtumien kulkua. Makkara ja muovimuki kädessä ulkoilun tunnelmaan humpsahtaa helposti.

Enempi en osaa lyhyesti kirjoittaa, joten tässä kuvina otos siitä, mitä vuoden 2014 näyttely lupaa.

Ducati Diavel Titanium

Parempi puoli pyörästä. Erikoismalli, jota maailmaan syntyy vain 500 yksilöä. Syntymäpaino ensimmäisen imetyksen jälkeen 234 kg. 
Ducati Multistrada 1200. Ducatilta mallipäivitykset myös Monstereista (1299 ja 821 Stripe) ja Panigalesta (1299).
Enemmän tehoa kuin koskaan.
Aprilia RSV4 RR
Rasvalla ranskalainen Sylvain Guintoli kuittasi Superbiken maailmanmestaruuden sunnuntaina (2.11.2014).
Aprilia Tuono 1100
Maailmamestari RSV4:n kadunmiehen versio. Osaston tähtipaikalla tänä vuonna. Ymmärrettävästi.

Moto Guzzi Audace
Nimensä mukaisesti rohkea. Kaunista tässä pyörässä on alcantarasta tehty satula.
Moto Guzzi Eldorado
Eldorado on sisarusalus Audacea kromisempi. Molemmat California 1400:n jälkeläisiä siis.
MV Agusta Turismo Veloce 800

Pyrstö ylös. Kolmisylinterinen nopea matkapyörä Agustan mukaan.
BMW S 1000 XR
Tilapyörä, jossa yhdistyvät 17 tuuman rengas ja sporttinen runko.
BMW R 1200 R
91 vuotta R 32:sta 1200:een, aina naku.
  
Harley Davidson LiveWire-sähkömoottoripyöräprojekti. (HD:llä on esillä paljon uutuuksia perinteisissä merkeissä.)

Davidsonin ensimmäinen sähkökitara. Euroopan ensiesittelyssä Milanossa.
Honda CTX 1300 (Deluxe)
Sukkula Venukseen? Vai Manga-ajan muotoilua yhdistettynä mukavuuteen, teknologiaan ja kokemukseen (Comfort, Technology and eXperience)?
Kawasaki Ninja H2
Kyllä lähtee, sanoisi entinen mies. Neljä sylinteriä ja pari sataa heppaa jalkojen välissä.
Kawasaki Vulcan S

Kawasaki kirjoittaa uusiksi customeiden V-Twin moottoriperustuslakia asentamalla Vulkaaniin kaksisylinterisen rivimoottorin.
Triumph Thunderbird Nightstorm
Nimilegenda jo vuodelta 1949. Vuonna 2014 ukkoslinnusta on tehty dark special edition.
Triumph Tiger 800 2015
Suuren suosion Italian mutkateillä saavuttanut Tiikeri.
Yamaha R1 2015
Pyörä on keksitty uudelleen. Esikuvasta jäi jäljelle vain nimi.
Yamaha 01GEN
Yamahan kolmipyöräinen.
Suzuki Recursion (prototyyppi). (Suzukilla päivityksiä ainakin GSX-sarjan ja V-Stromin saralla.)
Vielä äiti-Suzukin kohdussa, mutta syntynee...
No niin. Edellä on siis joitakin uutuuksia moottoripyöräilyn saralta, mutta ihan milleniumosa kaikesta koettavasta ja nähtävästä messuilla. Tänä vuonna erityisesti sähköiset moottoripyörät valtaavat esittelytilaa, mikä on mielenkiintoinen ilmiö. Mutta mikä tärkeintä: vielä ehtii mukaan. Minä ajattelin olla paikalla perjantai-iltana, jolloin naiset pääsevät näyttelyyn ilmaiseksi. Meinasin pyöriä näyttelyssa myös lauantaina päivänvalon aikaan. Vaan nyt intensiivisen kirjoitushetken tuottamaa tekniikkaähkyä aion purkaa mäntäjumpalla.

Näytteilleasettajat, osastot, tapahtumat ja aikataulut ovat osoitteessa http://www.eicma.it/. Samasta osoitteesta ovat peräisin myös kaikki tässä postauksessa julkaistut kuvat.

Kommentit

Luetuimmat

Luukku 1: Kun saapuu joulu kaupunkiin

Makunystyrät kuntoon, Riikka ja Jyrki Sukula!

Ananaspizza! Mamma mia!

Koronahorroksesta herätys

Täytetyt paprikat ja parempi mieli