venerdì 24 aprile 2015

Ravintolapäivä on joka päivä - tule meille syömään italialaista kotiruokaa

Viime syksynä kirjoitin, että ovemme on auki kaikille kotiruokailusta kiinnostuneille Milanon kävijöille. Niin siinä sitten kävi, että viikonloppuna saimme vihdoin ensimmäiset rohkeat ruokailijat pöydän ääreen. Suomalaisittain kaksi aikuista miestä ja italialaisittan kaksi poikaa (ital. ragazzi). Pojat ottivat yhteyttä sähköpostitse reilu kuukausi ennen Milanoon saapumistaan ja päivämäärä lyötiin lukkoon. Olimme innostuneita. Vitsi miten kiva. Pääsisimme toteuttamaan omaa ravintolapäivää, josta olimme puhuneet jo kauan, mutta vasta viime marraskuussa laittaneet pyörän pyörimään.

Ravintolailta perinteisessä merkityksessä. Meillä kotona ravintolapäivän puitteet ovat vaatimattomat, mutta usein pöydästä löytyy jotain purtavaakin. Näkemisiin ja kuulemisiin. Ci sentiamo e ci vediamo. (Kuva Cesare Cristaldini)
 Toisaalta mitä lähemmäksi h-hetkeä tultiin, mieleen nousi myös epäilyjä. Entä jos vieraat eivät tykkääkään valitsemistamme ruokalajeista? Tai jos ruoka syystä tai toisesta ei onnistu? Tai mikä ikävintä, jos seurassamme on pitkäveteistä ja puuduttavaa. Mutta uteliaisuus ja into voittivat. Sanasta miestä sarvesta härkää. Ja eikun ostoksille.

Ostoskoriin tarttui leikkeleitä, juustoja ja pientä naposteltavaa alkupaloiksi. Kyytipojaksi hiukan myös leipää leipomosta. Etu- ja pääruoissa luotimme akseliin Milano-Manduria. Eturuoaksi sahramirisottoa (ital. risotto alla milanese), joka on tyypillinen lautanen Milanossa ja sen ympäristössä. Tällä kertaa makkaralla maustettuna. Sen sijaan munakoisovuokaa (ital. melanzane alla parmigiana) valmistetaan kaikkialla eteläisessä Italiassa, vaikkakin jokaisessa maakunnassa - mahdollisesti myös jokaisella paikkakunnalla - oman reseptin mukaan. Tällä kertaa chef Fede valitsi valmistustavan Manduriasta kotoisin olevan äidin perinteen mukaan.

Kolmioita popsitaan alkupaloina ja aperitiivilla.
 Tölkkitomaateista kiehautetaan kastike, joka maustetaan basilikalla, suolalla, pippurilla ja murennetuilla lihapullilla. Tosin tässä kohti kokki vähän oikaisi ja lihapullien asemesta ruskisti kastikkeeseen jauhelihaa ja sipulia. Munakoisot itketetään, kuivataan kyyneleet, kastetaan kananmunassa, pyöräytetään korppujauhoissa ja paistetaan rapeiksi öljyssä. Siten aletaan latoa kuin lasagnea. Paistovuoan pohjalle sivellään ohut kerros tomaattikastiketta. Päälle kasataan kerros munakoisoja, joiden päälle levitetään kastikekerros ja provolone-juustoa lastuina tai siivuina. Sitten taas kerros munakoisoja, kastiketta ja juustoa. Viimeisen kastikekerroksen päälle ripotellaan reilusti parmesaanijuustoa raasteena, joka paistuessaan gratinoi koko komeuden. Vuoka lähetetään 180-asteiseen uuniin noin 20-30 minuutiksi. Valmis.

Internetin saavista tosin kaivoin varmaa tietoa siitä, että ainakin jossakin päin Apulian lääniä (ital. Puglia), jossa Feden äidin kotikunta sijaitsee, munakoisovuokaan kuuluu laittaa perunaa. Sen poisjättäminen on kuulemma sama kuin keittoruoan lusikointi ilman perunalohkoja. Meillä perunaa ei ole vielä kokeiltu, mutta kokeillaan toki. Toisaalta myös provolone-juuston sijasta erityisesti Campanian maakunnassa vuokaan levitetään mieluummin mozzarellaa, ja muualla kuin Apuliassa lihapullien asemesta vuoraukseen käytetään leikkeleitä. Näin siis lihansyöjissä. Kasvisruoan vuoasta saa, kun jättää lihan kokonaan pois. Italialaisia keittiöitä ja ruoanlaittoa aktiivisesti sivustaseuranneena sanon, että ohjeita ja tapoja tällekin lautaselle on yhtä paljon kuin tekijöitä.

Raikas vesimeloni sopii kevyeksi jälkiruoaksi ja aperitiiville.
 Munakoisovuoasta, niin kuin kaikesta ruokaan ja juomaan liittyvästä, riittää rupateltavaa tunti- ellei jopa päiväkausiksi. Mutta palataksemme alkuperäiseen aiheeseen, kun pojat saapuivat lauantai-iltapäivänä, huomasimme, että juteltavaa piisaa paljon muustakin. En kyllästy koskaan kulttuurien välisten tottumusten ja tapojen vertailuun enkä elämänmenon yleiseen pohdintaan. Päinvastoin, usein virikkeitä ja uusia ideoita saa oikein isolla kauhalla. Unohtamatta kotimaan kuulumisia. On ihan eri asia keskustella mielipiteillä maustettuna siitä miten maa makaa kuin selailla lehtiä ja lukea kolumneja netissä.

Itse ruokailussa menimme viikonloppukaavalla. Ensimmäinen etappi vei luonnollisesti pienimuotoiselle aperitiiville ruokahalua herättämään. Kotona risoton valmistumista odotellessa popsimme alkupaloja. Tavallisesti eturuoan ja pääruoan välissä vatsan annetaan hetken aikaa työskennellä kaikessa rauhassa, mutta nyt, kun pitkästä aikaa jääkaapissa oli calabrialaiselta pientuottajalta hankittua 'ndujaa', vuolimme sitä leipäpalan päälle ja lähetimme ylitöitä ruoansulattajille pääruoan viihtyessä uunissa.

Luonnehtisin ndujan olevan mausteinen, hyvin lihaisa ja siten jähmeästi levitettävä leike, jota voi - ja kannattaa - käyttää erityisesti kastikkeiden mausteena tulisuutensa vuoksi. Mutta sitä käytetään myös levitteen tapaan. Jos Italian 20 maakunnasta 19 maustaa pääasiassa yrteillä, niin Calabria maustaa chilillä. Calabrialainen keittiö on siis tulisemmasta ruoasta haikailevan paratiisi Italiassa.

Italialainen keittiö haluaa tyydyttää paitsi ruokaympyrän ravintoainetarpeet myös makunystyräviisikon mieltymykset. Alkupalojen ja -ruoan yhteydessä vedetään yleensä tarpeelliset hiilarit ja täytetään vatsa. Pääruoka painottaa proteiinien sekä hivenaineiden ja vitamiinien saantia. Loput kivennäisaineet ja vitamiinit poimitaan loppukattauksesta, joka tasapainottaa kielen suolaisuuteen painottuvan aterian. Viimeiseen silaukseen kuuluvat happamat juustot, kirpeät hedelmät ja makeat jälkiruoat. Viesti murkinoinnin päättymisestä toimitetaan ruoansulatukselle hörppäämällä kupillinen espressoa snapsin kera. Ja jos tuntuu siltä, että entsyymeille on tullut annettua ylitöitä normaalia enemmän, muutama lisäsnapsi yleensä rauhoittaa tilanteen. Tämän kaavan mukaan koetimme toimia tälläkin kertaa.

Inter yhdistää. Kansainvälisesti. "La gente vuol sapere chi noi siamo..."
 Rauhoittaa tai miten vaan. Joka tapauksessa meidän iltapäivä sai energiajuoman lailla siivet ja illansuuksi kaavaillut kierrokset ulkoilmassa siirtyivät seuraavaan kertaan. Vietimme melkein kotioloissa oikein reipashenkisen illan niin mukaansatempaavassa ja urheilullisessa seurassa, että kaikesta tankkauksesta huolimatta illan mittaan taisi tulla kulutettua jo osa seuraavan päivän energiasta. Uuteen iltapäivään herätessä olo oli reipas kuin vastamäessä kivirekeä vetävällä kilpikonnalla. Mutta kuten vanha motoristien sananlasku tietää: kyllä tuskan kestää kun lystin muistaa.

Meillä oli siis todella hauska ja ainutlaatuinen tapaaminen poikien kanssa, minkä soisimme uusiutuvan tavalla tai toisella. Tästä erinomaisesta kokemuksesta rohkaistuneina tulemme jatkossa pitämään oven auki kaikille teille, jotka haluatte syödä niin kuin kotona Italiassa syödään. Yksinkertaisesti. Periaatteella "syö mitä me syömme ja maksa mitä haluat (ital. mangia quello che mangiamo noi e paga quello che vuoi)". Tervetuloa meille syömään ja seurustelemaan!

Ota yhteyttä sähköpostilla anniinankulma[at]gmail.com tai soittamalla/tekstiviestillä numeroon +39 340 9607424. Kerro milloin olet Milanossa ja ilmoita mahdollisista ruoka-aineallergioista sekä toiveista ruojalajien suhteen. Jätä yhteystietosi ja lopusta huolehdimme me. Benvenuti!

Casa Anniina. Kotikatu.
Casa Anniina. Aamuaurinko.

* * *
... Chi noi siamo?

Siamo l'armata nerazzurra e mai nessun ci fermerà.
Noi saremo sempre qua quando l'Inter giocherà.
Perchè l'Inter è la squadra di noi.
Nerazzurro è il colore che amiamo.
Nerazzurro sei tutto per noi.
A San Siro, in Italia, in Europa,
sei la fede di noi tuoi tifosi... lalalallalalalalala...


venerdì 17 aprile 2015

Vehnäpelto keskellä kaupunkia

Mitä tapahtuu viljapellolle, kun se tuodaan keskelle kaupunkia? Siitä tulee taideteos.

Viime lauantaina olin avajaisissa. Vehnäpelto - Wheatfield (ital. Campo di grano) - on amerikkalaisen taiteilija Agnes Denesin teos, joka on toteutettu ensimmäisen kerran Manhattanilla vuonna 1982

Vuosi 1982. Agnes Denes tepastelee pellollaan keskellä Manhattania. (Kuva täältä)
















 Milanon peltoala sijaitsee uudelleenrakennetussa kaupunginosa Porta Nuovassa (Uusi Portti), johon kymmenen vuoden valtavan rakennusurakan aikana on syntynyt arkkitehtuuriltaan ja ideologialtaan täysin aiemmasta poikkeava kaupunkimalli. Lopputulos on huikea ja aluetta kutsutaankin Milanon Dubaiksi.

Asemakaavan sydän on iso puistoalue, jonka ympärillä olevat keskustalähiöt - Garibaldi, Isola ja Varesine - kaavoitettiin ja rakennettiin uusiksi. Ennen kuin arkkitehdin kynä piirsi puiston, kyseinen alue oli joutomaana yli viidenkymmenen vuoden ajan. Sinänsä uskomatonta, koska tontti sijaitsee kaupungin ytimessä. Puistoa kutsutaan Puutarhaksi (ital. i giardini), mutta nimi johtaa hiukan harhaan, sillä nurmikon ja puutarhakasvien asemesta 50 000 neliömetrin viheraluella kasvaa vehnää.

Siemenet kylvettiin tantereelle talkoovoimin 28. helmikuuta ja yleisölle peltopuisto avattiin lauantaina 11. huhtikuuta. Aika näyttää missä muodossa maan antimia tullaan nauttimaan, mutta pasta, leipä ja vehnäolut ovat vahvoilla veikkauksessa. Sadonkorjuun aika koettaa loppukesästä.

Siemenet vakoon. Tältä näytti kevätkylvö helmikuun viimeinen päivä.
Siemenet vakoon. Tältä näytti kevätkylvö helmikuun viimeinen päivä. (Kuva täältä)
Puiston avajaiset. Tältä näytti orastava vehnäpelto huhtikuun puolessa välissä.
Tältä pellon odotetaan näyttävän heinäkuussa. (Kuva täältä)
 Vehnän viljely kaupunkipuistossa ei tietenkään ole puhdas sattuma, vaan linkittyy maailmannäyttelyn teemaan "Ravintoa planeetalle, energiaa elämälle". Pelto on osa projektia 'MiColtivo. The Green Circle', jossa lähtökohtana on ollut luonnon läsnäolo kaupungissa ja sen hyvinvoinnin huomiointi kaupunkiasumisessa. Projektin tuotoksena on syntynyt reitti, jonka varrella on neljä etappia.

Viljan kasvua seuratessa voi osallistua puutarhan pitoon alueelle perustetulla kasvimaalla tai tutustua 27-kerroksiseen asuintaloon, suomalaisittain Pystymetsään (ital. Bosco verticale), jonka suunnittelussa on kiinnitetty paljon huomiota luonnon monimuotoisuuteen ja kestävyyteen. Neljännessa kohteessa esitellään projektin teemat ja varsinaisen rakennustyön vaiheet. Esitykset pyörivät projektista vastanneen säätiön tiloissa.

Puutalo pellon laidalla.
Innostuin seuraamaan alueen rakentamista muutama vuosi takaperin. Muutettuani seudulle seitsämän vuotta sitten kaupunginosa oli vielä täynnä reikiä ja monttuja. Rakennustyöt olivat käynnissä, mutta minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, mitä oli tulossa. Hyvä jos oli arkkitehdeillä ja insinööreilläkään.

Muutaman vuoden työt etenivät niin, ettei niihin tullut kiinnitettyä suurta huomiota. Alueella koneet pauhasivat, kilke ja kalke raikui kaikkiin ilmansuuntiin ja rakennukset kohosivat. Muutamat ihan pilviin asti. Ensimmäisten piirtäjien noustua eksyimme kerran tilaisuuteen, jossa valmis aluekaava oli esillä noin kymmenen neliömetrin pienoismallina. Kävi ilmi, että kyseessä oli hankkeesta vastaavien järjestämä tilaisuus, jossa esiteltiin rakennusprojektin edistymistä. Jo aihe itsessän oli mielenkiintoinen, mutta kun se myös oli puettu runsaan aperitiivin kaapuun, siitä tuli ihan vastustamaton.

Nyt kun projekti on loppusuoralla, sadonkorjuuta ja -juhlia odotellessa korjaamme eloa nauttimalla kesäisestä kaupungista ja sen tarjoamista uusista tapahtumista.

 
 Porta Nuova vehnäpeltopuiston avajaispäivänä 11.4.2015.

giovedì 9 aprile 2015

Pyöräillessä pinna voi katketa

Varmana siitä, että aurinkoinen kevät saapuisi Milanoon maaliskuussa, ostin hyvissä ajoin polkupyörän. Upouuden kaupunkileidin korvaamaan edeltäjänsä, joka puolitoista vuotta sitten päätyi kierrätykseen pitkäkyntisten ansiosta.

Pitäisikö pyörävarkaat pistää linnaan?
 Polkupyörän omistajalle keskusta-asumisen nurjapuoli näyttäytyy muun muassa niin, että toisinaan sitä huomaa olevansa entinen polkupyörän omistaja. Lukittu sisäpiha ja paksuin panssariketjukaan eivät ole este voroille saati että jos pyörän jättää heikon lenkin varaan metropysäkille tai muuhun julkiseen tilaan. Tosin Italiassa sanotaan, että polkupyörää ei varasteta, se lainataan. Meidän taloudessa saldo on joka tapauksessa miinusmerkkinen, minkä yksinkertainen kirjanpito vahvistaa. Tasaisesti vuosittain kiertoon on lähtenyt pari vemputinta, joista yksikään ei ole löytänyt takaisin kotiin. Parin fillarin kohdalla voidaan toki puhua lahjoituksesta, sillä käytännöllisesti katsoen rosvo ei ole tarvinnut edes kynsileikkuria pyörän vapauttamiseksi kahleista. Aseeksi on riittänyt äly, jota lukitsijalla ei ole ollut riittävästi. Päivänselvää varmaan, että lukkoonlaittaja olen ollut minä.

Nyt on kuitenkin tarkoitus pitää omaisuudesta parempi huoli. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että käytön jälkeen pyörä ajaa hississä neljännen kerroksen parvekkeellemme säilytykseen. Reissussa riimutan sen itseensä ja maassa tiukasti kiinni oleviin tolppiin ja telineisiin. Yritän toimia näin ainakin siihen asti kun ruoste on turmellut leidibaikkini. Sitten se on helpompi antaa varkaiden vietäväksi. Ei tule enää niin suuri suru puseroon.
Kaupungista maaseudulle muutaman tunnin polkemisella. Varusteet kunnossa eikä kelloa näy.
 Turvatamineista on turha puhua, koska niitä näkee aivan liian vähän. Neonliivin, heijastinten ja valojen avulla yritän pitää huolen näkyvyydestä liikenteessä, mutta myönnän, että valitettavan usein kypärä jää kotiin. Siitä voi syyttää vain omaa tyhmää - ja tyhjää - päätä. Mukavuus ja turhamaisuus ennen kaikkea.

Sen sijaan hirvittää katsoa, miten välinpitämättömiä aikuiset ovat varsinkin pienten lasten turvallisuuden suhteen. Tai ehkä oikemmin olisi sanoa ajattelemattomia, koska luulen, että valistuksella asiaa saataisiin kohennettua pikaisestikin. Varmasti kosteassa helteessä piltit kiukuttelevat kypärää ja suojuksia vastaan, mutta monet pysyväksi jääneet verokokeilut nähneenä olen sitä mieltä, että pakon edessä kaikkeen ensin taipuu ja sitten tottuu. Joka tapauksessa tosiasia tänään kevyenliikenteenväylällä on se, että täällä huristellaan kuin kaikkivoipaisella 70-luvulla.

Pyörätiellä pyöräillään, mutta tehdään siellä paljon muutakin. Italiassa. 
Viime vuosina kaupungin sisäisessä liikenteessä polkupyöräily liikkumismuotona on lisääntynyt. Annan ison plussan Milanon kaupungille jatkuvasti kasvavasta pyörätieverkosta ja polkupyörän vuokrauspalvelusta (BikeMi). Vuokrapyörän saa käyttöön kahden tunnin ajaksi 1,50 eurolla. Ensimmäinen puolituntinen on ilmainen. Olen laittanut mietintämyssyyn palveluun rekisteröitymisen, koska vuokrapyörällä voisi sotkea työmatkat ilman että tarvitsee olla huolissaan pyörävarkaista. Työmatka taittuisi puolessa tunnissa, joten kaupunkifillarilla ketjun veivaus kustantaisi 36 euron vuosimaksun verran.

Työpaikkapolkijoiden lisäksi vuokrapyörät ovat matkailijoiden suosiossa. Päivälippu maksaa 2,50 euroa ja siihen päälle 1,50 euroa per parituntinen. Kauniina päivänä kaupunkia on kiva katsella satulassa istuen. Kahden tunnin välein kulkupeli on vaihdettava, koska käyttöaika on rajattu näin. Mutta vaihto onnistuu kätevästi, koska kaupunkialueella pyöräparkit ovat tiheässä.

BikeMi. Polkupyörien vuokrauspalvelu.
 Sen sijaan sujuvan pyöräilyverkoston rakentaminen valmiiksi ahtaaseen kaupunkiin on mahdotonta, joten puikkelehtimaan joutuu. Fillarikaista syntyy niin, että leveämmästä väylästä nipistetään kaistale, johon pläjäytetään punainen päällyste ja maalataan polkupyörä. Pyörätie alkaa, se päättyy, jatkuu autokaistana, vaihtaa tien toiselle puolelle, loppuu kokonaan. Ja taas alkaa jossakin. Joskus se kulkee jalkakäytävän rinnalla, toisinaan ajoradan puolisona. Muutaman vuoden sisällä kaupunkikuvaan ilmestyneenä väylän käyttö on sekin monipuolista. Enemmän tai vähemmän sulassa sovussa kaistale kuuluu yhtälailla pyöräilijöille, jalankulkijoille, lenkkeilijöille, lemmikkien ulkoiluttajille ja pysäköidyille autoille.

Suomalaiseen pyörätiestöön ja liikennekulttuuriin tottuneen on varmasti hankala hahmottaa pyöräilyn ihanuutta, mutta kärsivällisyys, huomaavaisuus ja tarkkaavaisuus ovat valttia kaupunkipyöräilyssä. Tämän kun pitää mielessä, fillari on mutkaton ja mukava tapa liikkua.


Pyöräteitä on monennäköisiä. Mutta nyt niitä ainakin on.

 Ensi viikolla pyöräilemme Huonekalumessujen (Milan Design Week 2015) ja erityisesti siihen liittyvän Fuori Salone-tapahtuman puitteissa. Reaaliaikaisia päivityksiä Anniinankulman fb-sivulla ja Instagramissa.

venerdì 3 aprile 2015

Lihaton vai lihallinen perjantai?

Pääsiäinen ja ihmiset pääsevät kärsimyksistään. Kirjaimellisesti, sillä 40 päivän mittaiseen paastonaikaan (ital. quaresima) kuuluu tapoja, joita monet italialaiset ystäväni ja tuttavani yhä noudattavat. Tuhkakeskiviikosta pitkäperjantaihin kestävän paaston aikana esimerkiksi kieltäydytään jostakin itselle tärkeästä asiasta tai tottumuksesta, kuten kahvista, herkuista, savukkeista tai alkoholista eikä perjantaisin syödä lihaa.

Pääsiäisnoita ei tunne paastoa.
 Kieltäytymistä voisi verrata tipattomaan tammikuuhun tai herkkulakkoon. Varmasti pidättäytymisellä on positiivisia vaikutuksia, kuten itsensä voittamisesta aiheutuva mielihyvä ja kärsivällisyyden kasvu, mutta teini-iän kynnyksellä toteutuneen, vuoden kestäneen karkkilakon jälkeen en ole enää väkinäiseksi määräajaksi kieltäytynyt mistään. Tai jos parikymppisenä noudattamani kahden viikon dieettiohjelma lasketaan kieltäytymiseksi kaikesta muusta ravinnosta, niin silloin menee tähän kategoriaan.


Minilomasta meren rannalla ei tarvitse kieltäytyä. Cavi di Lavagna, Genova (Liguria) sellaisena kun sen näin ensimmäisen kerran tasan seitsemän vuotta sitten.
 Sen sijaan liharuoattoman perjantaipäivän olen omaksunut pääasiassa ryhmäpaineen alla. Tämä tarkoittaa sitä, että syödessäni seurueessa, jossa perinnettä noudatetaan, en halua loukata ketään vetämällä napaan lihaa. Se tuntuisi banaalilta ja epäkunnioittavalta, ja lisäksi olisi tietoista synnintekoa. Kuka sellaiseen tieten tahtoen ryhtyisi?

Mutta lihattoman perjantain vietossa on porsaanreikä. Sitä vietetään, jos muistetaan. Toisin sanoen jos käy niin, että olet valinnut liharuoan ja unohtanut, että on paastonajan perjantai, ei siinä mitään. Mutta tietoisuus perjantaista ohjaa valitsemaan lihattoman vaihtoehdon. Tämän totuuden minulle opetti eräs seitsemän vuoden takainen lounas.

Paastonajan perjantaihin käy juustopedillä makaava lämmin salaatti.

 Elettiin paastonaikaa ja silloinen työkaverini oli lähdössä hommiin toiselle paikkakunnalle. Päätimme viettää pienet läksiäiset ja lounastaa menun etu- ja pääruokineen. Kun saavuimme ravintolaan ja asettelimme itseämme pöydän ääreen, huomasimme kuinka viereiselle pöytäseurueelle kannettiin herkullisennäköiset pasta bologneset eturuoaksi ja tirskuvan mehukkaat possunsääret (ital. stinco) pääruoaksi. Katseemme kohtasivat ja nyökkäsimme. Samanlaiset annokset meillekin, kiitos. Nälkä mouri perimmäistä suolenpohjukkaa myöten ja kieli lipoi kuin kissalla kermakupin ääressä. Tuskin maltoimme odottaa tarjoilijan saapumista.

Mutta sitten asiat saivat dramaattisen käänteen. Minä nimittäin muistin, että oli perjantai ja erehdyin sanomaan sen ääneen. Työkaverini nosti katseensa ja ajattelin kohtaavani tyytyväiset kasvot edessä olevan viikonlopun ansiosta. Mutta vielä mitä. Ensin hänen ilmeensä oli kauhistunut, ja sitten silmiin syttyivät vihaiset liekit. -"Mitä?! Oliko sun pakko muistuttaa asiasta just nyt?!" Katsoin hölmistyneenä suuttumuksesta salamoita sinkoavia silmiä. Onneksi ei osunut. Kollega oli oikeasti vihainen, ja sitten hoksasin. Ei sillä, että siihen mennessä lihattoman perjantain vietto oli hetkauttanut minua suuresti, mutta menneinä viikkoina olin omaksunut tavan lähinnä syystä, että työkaverit elivät paastonajan riitille uskollisina. Tosin hekin pikemmin perinnettä kunnioittaen kuin uskonnollisesta vakaumuksesta.

- "Nyt me ei voida ottaa jauhelihapastaa ja possunsääriä", työkaveri murahti. Hymyillen ehdotin, että eikö kuitenkin ollut parempi estää syntiinlankeemus kuin katua jälkeenpäin. Ei kuulemma ollut. Koska hyvästä ruoasta olisi voinut nauttia autuaan tietämättömänä siitä, että samaan aikaan teki syntiä. Kun synti olisi tullut ilmi jälkeenpäin, se ei olisi ollut niin totinen asia. Mutta tahallisena teko olisi ollut hyvin vakava eikä siis tullut kysymykseenkään. Kuinka monen avemarian ja isämeidän verran, sitä en älynnyt silloin kysyä. Katseet takaisin ruokalistaan. Kun tarjoilija saapui, olimme valinneet: -"Meille lautaselliset makaronia neljällä juustolla, kiitos". 

Iloista ja maukasta Pääsiäistä!

Kevät koittaa, valo pitkän talven voittaa.

mercoledì 1 aprile 2015

Maailmannäyttely Expo 2015 on peruttu!

Milanon kaupunginjohtaja Pisapian tiedotteen mukaan Expo Milano 2015 on peruttu. Lyhyen tiedonannon mukaan syyt ovat moninaiset, mutta lopullinen päätös syntyi, kun alunperin milanolainen juomakonserni Campari ilmoitti viime metreillä vetäytyvänsä hankkeesta.
Expo Milano 2015 on peruttu. Cancellato.
 Maailmannäyttelyn oli määrä alkaa tasan kuukauden kuluttua toukokuun 1. päivä. Päätöksen seuraukset ovat kauaskantoiset, sillä maailmannäyttelyä on valmisteltu jo useiden vuosien ajan. Kaikkiaan hankkeeseen on uponnut satoja miljardeja euroja. Mitä tapahtuu jo tehdyille investoinneille? Entä keskeneräisillle rakennushankkeille? Erityisen raivoissaan päätöksestä ovat sijoittajat ja sadat tuhannet yrittäjät, jotka ovat tehneet suuriakin investointeja. Nyt odotetut vastineet katoavat kuin hiekka Saharaan. Kuka korvaa viulut?

Tänään huhtikuun 1. päivän aamuna maailmannäyttelyn perumisen seurauksia on mahdoton edes aavistaa, mutta iltaan mennessä on luvassa lisätietoa.

 
No Campari no party. Ilman Camparia ei ole juhlaa.