mercoledì 30 settembre 2015

Pelottoman mientintämyssy kateissa

Loman jälkeen sitä kuvitteli, että nyt akut on ladattu niin, että tuntuu taas mukavalta heittäytyä täysin siemauksin italialaiseen arkikaruselliin. Valitettavasti kuvitelma karisi ensimmäisten putoavien lehtien myötä ja reippaan aloituksen jälkeen tahti hiipui. Alkanut syksy on edennyt tahmeasti.

Etsintäkuulutus. Rautaista otetta kaivataan ja pian.
 Toki kuluneeseen puoleentoista kuukauteen on mahtunut muutamia ihan loistojuttuja, kuten tuttavapariskunnan päivänmittainen vierailu Milanossa, osterihipat suosikkipubissa ja maailmanmestaruustason saappaanheittokisat Ascoli Picenossa, jossa saappaat karkasivat käsistä myös viime vuonna. Mutta se tavallinen arki, se vaan  takkuaa. Kyllähän sitä välillä hosuu ja häärääkin, mutta kun mistään ei oikein tahdo tulla valmista. Ajatukset lentävät kuin varpusparvet, mutta toteutukset juuttuvat kuin tikku tervaan. Tällaisten tilanteiden hallinnassa kärsivällisyys olisi hyve, mutta koska juuri nämä tilanteet pyörittävät pinnan kireälle yhtä verkkaisesti kuin siili kiepsahtaa käppyrään, niin voin vain todeta, ettei minulla kyseistä hyvettä ole.

 Koko menneen kuukauden ketutuskäyrä on pomppinut turhan tasaisesti punaisen puolella, mutta vasta tänään, kun ensin oli surisuttanut koko päivän, pysähdyin vihdoin miettimään mikä oikein mättää. Jo jonkin aikaa taustalla on muhinut tietoisuus siitä, että muutaman vuoden kestänyt tasainen ajanjakso koti- ja työelämässä on ajamassa tilanteeseen, jossa mieli ja kroppa kaipaavat uusia tuulia. Haasteita, tavoitteita ja unelmia. Mutta kun niitäkin on. Käden ulottuvilla on mielenkiintoisia asioita, joista osaan on reagoitava melko nopeasti ja osaa vasta tökitään haarukanpäällä. Ja vaikka tästä hetkestä puuttuvat suuret haaveet, jotka kokonaisvaltaisesti ajavat toimimaan vain ja ainoastaan niiden toteutumisen eteen, niin tiedostettuja unelmia roikkuu langanpätkissä näköpiirissä niitäkin. Ainoastaan motivaatio puuttuu. Alkupamaus, joka laittaa vyöryn liikkeelle ja polttoaine, joka ruokkii syttynyttä tulta.

 Ehkä juju on siinä, että arki vähän kyllästyttää mutta kompassissa neula heiluu vielä niin villisti, ettei suuntaa osaa ottaa. Saati uskalla lähteä liikkeelle. Tällä hetkellä elämä on levotonta lähtökuopassa pöristelyä. Kriisiä ilmassa? No joo, Fede täytti vastikään vuosia keski-iän keskellä. Minä olen vielä kaukana samasta lukemasta, ainakin puolen vuoden päässä.

Ikäkriisi toistaiseksi hallinnassa.

Tuulta purjeisiin, Jack ja Morticia.