Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2018.

Ananaspizza! Mamma mia!

Kuva
Inspiraatioviini virtaa yhä ja ajattelin hyödyntää siitä kumpuavan luovuuden tänäänkin blogiartikkelin kirjoittamiseen. En edes itse usko, että nyt kulmaan alkaisi ilmestyä uusia tekstejä usein, vaan todennäköisemmin epäsäännöllisyys on linja jatkossakin. Mene ja tiedä. Kuluva kesä on ollut tapahtumarikas ja sen rosoiseen verkkoon on uinut myös muutama todellinen yllätys. Mutta varsinaisen ruokakulttuurin vallankumouksen koin heinäkuun alussa, kun olin syömässä kummityttöni ja ystäväni kanssa italialaisessa ravintolassa. Nimittäin pizzalistalta löytyi kinkku-ananaspizza. Siis pizza, jossa on ANANASTA. Ja vielä listalle painettuna. Ei kait siinä, sanoisi suomalainen. Ainahan ananas pizzaan on kuulunut ja tulee kuulumaan. Mutta italialaisen mielessä ananas pizzassa on yhtä houkutteleva kuin makrilli mansikkakakussa ja se kyllä ilmaistaan liioitellun dramaattisesti joka kerta, kun asia tulee esille. Mamma mia! L'ananas sulla pizza??? Ma NON si può . Ananasta ei kerta kaikkiaa

Ferragosto ja vielä on punaviiniä

Kuva
Hupsista huikkaa, tämäkin vuosi on sännännyt yli puolenvälin niin, ettei mun seinältä löydy ensimmäistäkään kirjoitusta. Muutaman ystävän kanssa tässä vitsailtiin, että kirjoituskynän polttoaineena käyttämäni punaviini on loppunut. Inspiraation lähde kuitenkin on ehtymätön. Palasimme eilen Suomesta, jossa vietimme toimeliaan mutta samalla oikein rentouttavan loman. Olen luonnostani äärettömän laiska, joten on onni, että tekeminen tuottaa iloa ja nautintoa enemmän kuin pelkkä paikallaanolo. Vaikka toki sitäkin tarvitsen. Joutenoloa ihan vaan jalat kattoon nostaen, kirjojen ja artikkeleiden maailmoihin solahtaen ja erityisesti perheen ja ystävien kanssa yhdessäollen ja seurustellen. Kuin viini vanhetessan myös kotimaassa vietetyt lomat paranevat ajan kanssa. Suorituskeskeisyys katoaa ja tilalle astuvat tuokiot, jotka tallentuvat omaan kaikkien aistien muistikuva-albumiin. Eivät niinkään instaan tai faceen tai muuhun somekanavaan, jossa jaetut hetket eivät välttämättä piirry niin a