domenica 26 febbraio 2017

Neitsyt Marian silmät ja kiehuvat jalat

Taas tänään, helmikuun jo vetäessä henkeä loppurutistusta varten, aurinko työnsi pilvet tieltään ja pollotti mukavasti siellä horisontin ja taivaanlaen välissä. Taas tänään Federicon kaktuksissa talvehtineet heinäsirkat nousivat ruukun reunalle paistattamaan päivää. Mutta vasta tänään piipahdettuani pihalla huomasin, kuinka kevään ensikukkaset olivat nuupahtamaisillaan nurmikolla. Pikkuruiset margaritat ja neitsytmariansilmät.

Silmäyksenluonti kevääseen.

Epävirallisesti olen siis missannut kevään alkamisen tänä vuonna. Viralliseti tosin Italiassa kevät alkaa 21. maaliskuuta, jota on mahdoton ohittaa, koska takuuvarmasti kaikki siitä pikkujuttelevat kyseisenä päivänä. Silti minua harmittaa, sillä harhaisena olen kuvitellut olevani tässä-hetkessä-eläjä, jota todistettavasti en ole, koska en ole älynnyt selkeitä keväänmerkkejä. En, vaikka olen saanut niistä niin monta muistutusta.

 Ystävänpäivänä olin orkideantuoksuissa tunnelmissa, joten lähetin kukkasentuoksuisia toivotuksia ystävälleni Suomeen. Paluuviestissä sain koirankakan-, märän hiekan- ja sulavedentuoksuisia toivotuksia. Lemmikin ulosteenhaju taipuu täälläkin lemmikin ulosteenhajuksi ja kosteista pienistä sorakeitaista tulvahtavat lemahdukset vastaavat kaiketi kastuneen hiekan aromeja. Sulavesi täällä virtaa virtsana ja esiintyy ammoniakinhajuisena varsinkin asemankulmilla kulkiessa. Mutta kevättä en hoksannut, vaikka kaikkea tätä ihan nenäni edessä olikin.

Monelle italialaiselle Sanremon musiikkifestivaali merkitsee talven taipumista. Ystävänpäivää edeltävällä viikolla vietettiin festivaalia, jonka jälkeen kukkakauppiaille ilmestyivät ihanat värikkäät kevätesikot (ital. primula). Juhlaviikon aikana eräänä iltana Fede totesi kotiutuessaan että kevät on tulossa, koska jalat kiehuvat kengissä. Vaan minulla eivät helikellot helähtäneetkään. Mutta jotta ensi vuonna ja sitä seuraavinakin näkisin margaritat ja madonnansilmät täydessä loistossa, pistän nyt totena mekkoon, että havahdun kevään tuloon, kun Feden kattilat alkavat kiehua ja musiikkifestivaali Sanremo valtaa olohuoneet.


Varma keväänmerkki. Feden kattilat, joiden alkaessa kiehua kannattaa alkaa vilkuilla myös muita merkkejä. Ettei käy niin, että alkaneesta keväästä jäävät käteen vain jo kukoistuksensa nähneet kevätkukkaset.

mercoledì 1 febbraio 2017

Pasta alla Cremasca

Talven kylmimmät päivät ovat vierähtäneet pitkälti kotioloissa, jos ei lasketa työn vaatimia pakkoliikkeitä eikä muutamia ihan mieluisia tapahtumia, jotka ovat kuljettaneet posken- ja sormenpäät ulos kohmettumaan. Kotona vilua pakoillessa on tullut tehtyä monenlaista äärimmäistä laiskuutta vaativaa hommaa, kuten löhöiltyä divaanilla silmät televisiota tai näyttöruutua tapittaen. Toisinaan vain kädet ovat työskennelleet tuottaen villalangoista erilaisia lämmikkeitä samaan aikaan kun aivot ja ajatukset ovat paenneet erilaisiin virtuaalisiin ympäristöihin.

Ihan turhaa television töllötys ei sentään ole ollut, koska eräänä sunnuntaiaamupäivänä tykkäämässäni kokkausohjelmassa törmäsin mielenkiintoiseen ohjeeseen, jonka tarjoilen nyt teille.

Pasta alla Cremasca. Reseptissä suositellaan tummien keksien käyttöä, jotta annos saa vähän väriä. Mutta väristä viis, herkullista on. Koska unohdin ottaa omat kokkauskuvat, kaikki artikkelin kuvat olen pöllinyt eri lähteistä. (Tämä kuva on täältä)


Pasta alla Cremasca
neljälle hengelle

350 g  pastaa esimerkiksi simpukkaa tai perhosta
100 g  voita
4-8     salvian lehteä
8 rkl    tummaa amarettikeksiä (3-5 kpl koosta riippuen)
8 rkl    parmesaaniraastetta
suolaa


Kaada lasiin ruoanlaittojuoma. Mielellään punaviiniä.
Keitä pasta runsaassa suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan.
Pastan kiehuessa sulata voi miedolla lämmöllä kattilassa ja heitä joukkoon salviat. Jottei voi kärähdä, minä yleensä sammutan tulen heti, kun voi on sulanut.
Laita amarettikeksit keittiöpyyhkeen sisään ja murskaa ne käyttäen joko nyrkkiä tai jotain kättä pidempää kuten mukinpohjaa tai vasaraa. Murskeen kuuluu jäädä hieman rosoiseksi, se ei missään nimessä saa olla pelkää pulveria.
Tässä vaiheessa voit ottaa kelpo kulauksen lasista odotellessasi pastan kypsymistä.
Kun pasta on valmis, käytä se lävikössä ja kaada takaisin keitinkattilaan. Älä huuhtele pastaa.
Lisää kattilaan maustunut voisula - salviat voit noukkia pois ennen kaatoa tai jos keksit olivat vaaleita, salviat voivat jäädä värittämään annoksia - amarettimurska ja parmesaaniraaste. Sekoita kunnolla ja tarkista maku.
Annostele värikkäille lautasille, täytä viinilasit ja kutsu porukka syömään.

Ruokapöydässä ota reilusti vastaan saamasi kehut. Olet ne ansainnut.

Tämän ruokalajin salaisuus on amarettikeksien ja parmesaaniraasteen yhdistelmä. (Kuvat täältä ja täältä)

domenica 15 gennaio 2017

Mustarastaan tammikuu

Vuosi 2016 päättyi hallitun hillitysti. Joululta alkoi ihana tekemättömyys, jota kesti aina uudenvuoden yli loppiaiseen saakka. Che bello non far niente! Nyt sitten akku on ääriään myöten täynnä ja sekaan on tullut sotkettua pakkasnestettäkin sen verran, ettei Italiaa jäynäävä jääkausi ole päässyt iholle. En muista, että oliko viime talvena yhtä kylmää tai ainakaan yhtä pitkää yhtäjaksoista kylmää kuin nyt. Luultavasti oli, vaan vuodessa muisti tuppaa tasaantumaan.

Niin tai näin, täällä pohjoisessa kuitenkin talvea vasta harjoitellaan, kun sen sijaan eteläistä Italiaa se on koetellut jo kovalla kädellä. Lunta tulee ihan tupaan asti, mikäli joitakin fb:ssä pyöriviä kuvia on uskominen. Toisaalta talven kylmimmät vuorokaudet, tammikuun lopun mustarastaan päivät (ital. i giorni della merla), ovat vielä edessäpäin. Uskomus perustuu vanhaan legendaan, jonka alkuperästä on olemassa useita tarinoita.

Mustarastaan päivät. Kuva täältä.
 Erään kertomuksen mukaan turhautunut ja ilkeä tammikuu kohteli huonosti alunperin vaaleahöyhenistä rastasta. Vuosi toisensa jälkeen se viihdytti itseään muuttamalla sään jäätävän kylmäksi joka kerta, kun rastas lähti pesästään ruoanhakuun. Lopulta rastas väsyi vainoamiseen ja päätti varastoida ruokaa seuraavaa talvea varten niin paljon, ettei sen tarvitsisi poistua pesästään koko tammikuun aikana.

Koetti seuraava tammikuu ja rastas pysytteli kolossaan nauttien ruoasta ja lämmöstä. Vihdoin kuukauden viimeinen päivä se tuli ulos ja lauloi iloisesti pilkaten tammikuuta siitä, että oli onnistunut huiputtamaan tätä. Tammikuu suivaantui niin paljon, että pyysi helmikuulta lainaan kaksi päivää ja heitti ilmoille valtavan lumimyräkän tuulen ja pakkasen kera. Rastas pakeni lähimmän talon savupiipun suojiin, jossa joutui viettämään kaikki hallapäivät. Kun kuukausi viimein vaihtui ja helmikuu toi muassaan auringonpaisteen, rastaspoloinen uskaltautui ulos suojastaan. Se oli elossa, mutta sen kaunis valkoinen höyhenpeite oli värjääntynyt noenväriseksi, jollaiseksi se jäi pysyvästi. Oli syntynyt mustarastas ja mustarastaan päivät.

Kuten useimmat legendat, myös tämän tarinan juuret ulottuvat historiaan. Muinaisessa Romuluksen luomassa roomalaisessa kalenterissa oli 304 päivää, jotka jakautuivat kymmenelle kuukaudelle maaliskuusta joulukuuhun. Sittemmin kuningas Numa Pompiliuksen aikakautena hoksattiin, että alkuperäisessä laskussa jotakin oli mennyt pieleen ja vuosikalenteriin lisättiin 50 päivää. Samalla kalenteriin harsittiin kaksi uutta kuukautta, tammi- ja helmikuu, ja kuukausikohtaisten päivien lukumäärä pähkäiltiin uusiksi. Silloin tammikuulle annettiin 29 päivää. Jotta kävikö siinä loppujen lopuksi niin, että sittemmin tammikuu on unohtanut palauttaa helmikuulta lainaamansa kaksi päivää?

Virkattuja hiuspantoja ja kaulureita.

Joka tapauksessa taas tänä vuonna tammikuu ilkeilee, mutta tasapuolisesti kaikille. Toisaalta talvineuleiden myyntiaika on pidentynyt ja ilokseni kotikulman neule- ja ompelutarvikekauppa otti myyntiin kaulureitani ja otsapantojani. Joten itse asiassa vuosi 2017 on alkanut mukavissa merkeissä.

venerdì 23 dicembre 2016

Ensilumi satoi kahdesti

Nukkuu korpi, ja nyt, aatoksissain minä matkaa teen yli metsien, uinuvan veen.
Kuutar taivaan yön valaisee, maalaa maiseman, pohjoisen siimeksen.

Kielon istutin ikihankeen ja hiljaisuuden tultua luotin tulevaan.
Ensilumi satoi kahdesti, maalasi sieluni taulun.

- Nightwish: Erämaan viimeinen -


The Last of the wilds

Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta 2016. Toivotamme Federicon kanssa rauhaa, rakkautta ja hyvää joulumieltä jokaiseen kotiin.

martedì 11 ottobre 2016

Täytetyt paprikat ja parempi mieli

Yhdeksän vuotta sitten tehdessäni lähtöä Italiaan eräs kollegani pyysi lähettämään silloin tällöin ruokaohjeita. Häveten täytyy myöntää, että tästä toiveesta olen luistanut. Rakastan ruokaa, mutten juuri sen valmistusta. Lisäksi kun vielä on käynyt niin hyvä tuuri, että puolisostani on kuoriutunut todellinen kotikokki, hommat keittiössä ovat jääneet vähiin pieniä pätkätöitä lukuunottamatta.

Vaan eilen työpäivän aikana mieleen iski, että haluan valmistaa täytettyjä paprikoita. En siis vain syödä, vaan tehdä ne itse. Tilapäinen mielenhäiriö, jonka en usko toteutuvan ihan heti uudestaan, mutta eilen sain homman vietyä suunnittelusta toteutukseen asti.

Suorittaessani soundcheckiä tarvittavien välineiden ja ruoka-aineiden kanssa kotikokki pälyili ja suhtautui epäillen koko konsertin onnistumiseen. Olan taakse ilmestyi vähän väliä puhuva pää, jolta sateli neuvoja valmistusprosessia varten. Ei uskonut ukkokulta, että selviäisin, mutta vetäytyi lopulta tuppisuuna sohvalle, kun ilmoitin napakasti pyöräyttäväni paprikat ihan itse."-Minä ite", uhosin kuin pikkulapsi pukiessaan kenkiä vääriin jalkoihin. Koska itseluottamusta kuitenkin piisasi pienen kylän verran ja homma lähti liukuun niin, ettei lopputuloskaan aiheuttanut rakkuloita, voin jopa suositella menetelmää sen helppouden ja nopeuden ansiosta. Kotioven aukaisusta ruokapöydän ääreen noin tunnissa.

 Suppilovahverolla täytetyt paprikat.

Näitä aineksia löytyi ja niillä selvittiin:

- 4 kpl erivärisiä paprikoita
- kuivattuja suppilovahveroita noin 2 desiä
- riisiä noin 1 desi per paprika
- sipulia, porkkanaa ja selleriä silputtuna
- paksua kermaa
- raastettua parmesaania
- voita paistamiseen
- suolaa
- valkopippuria
- chiliä
- (yrttejä)

1. Jos käytät kuivattuja sieniä, laita ne veteen turpoamaan.

2. Keitä riisi suolatussa vedessä niin, että kypsyessä vesi imeytyy riisiin (1:2, eli esim. 1 dl riisiä vaatii 2 dl vettä).
  
3. Halkaise paprikat pituussuunnassa, irrota kanta ja enimmät valkoiset osat ja puhdista siemenistä.
Kiehauta paprikoita noin 5 minuuttia miedosti suolatussa vedessä ja nosta ne talouspaperin päälle.

4. Puhdista vihannekset ja juurekset ja pilko ne pieniksi kuutioiksi. Myös pakastevihannekset käyvät tähän tarkoitukseen.

5. Haihduta sienistä enin vesi pannulla, lisää pannuun voi ja kuullota vihannessilppu. Mausta. Lisämausteena voit käyttää myös sienten liotusnestettä.

6. Lisää sieni-vihannessilpun joukkoon keitetty riisi ja loraus kermaa. Voit tuikata täytteeseen myös vähän juustoraastetta. Tarkista maku ja rouihaise tai kouraise lisää makuja tarvittaessa.

7. Aseta paprikat leivinpaperin päälle uunipellille ja täytä ne. Lopuksi ripottele pinnalle juustoraastetta ja paista 180 asteessa noin 15-20 minuuttia tai sen aikaa, että gratinoituvat kauniisti mutteivät pala.

Nauti ja päivittele miten on helppoa ja nopeaa, mutta ennen kaikkea hyvää. Niin mekin teimme. Ja loppuillaksi heittäydyimme viettämään leppoisaa koti-iltaa sohvalle teeveen ja käsitöiden ääreen.
 
Ei nyt noin yllättyneeltä tarvitse näyttää.