Anniinankulma

Ihana herätys. Silmät avautuvat verkkaisesti ja mieli herää hiljalleen syvästä koomasta. Kroppa seuraa perässä omassa tahdissaan. On Joulupäivän aamu. Verkkaisuus päivän sana. Aattoillan vietimme Federicon perheen kanssa hilpeästi tonttuillen. Söimme paistia ja joimme lientä. Unohtamatta alkupaloja, alkuruokia, meren eineksiä sekä hedelmiä ja jälkiruokia. Saattoi suuhun sujahtaa pientä naposteltavaakin. Yleensä ajan itseni ahdingon partaalle joulun kattausten äärellä, mutta ihme ja kumma tänä vuonna ruokailurytmi ja naposteluväli pysyivät hallittuina. Vieläkö muka tässä iässä voi oppia kohtuutta? Se selvinnee viimeistään vuoden kuluttua.  Oivaa ukkia odotellessa olohuoneen esiintymisareenalla hyppelehti setä Taikuri (zio Mago), joka taikoi paitsi ilmeitä kasvoille ja sormien katoamisia myös puhelimen, mandariinin ja palan pizzaa pullon sisälle, ja toki sieltä poiskin. Mainittakoon, että koko tähänastisen uransa kaikki puujalkabravuurit, jotka helppoudellaan ja älyttömyydellään saav

Mukava tunne suihkunraikkaana pujottaa villasukat jalkaan ja alkaa valmistautua aattoillan viettoon. Päivä on ollut aamusta asti erilainen. Aamunhämärässä töihin ja auringonvalon saattamana kotiin kun lähtökohtaisesti tämä menee juuri päinvastoin. Aamu-unisena en tahdo saada itseäni pimeän aikaan liikkeelle, mutta tänään onnistuin. Tänään on erilainen päivä. Tonttu Pakkasyö on, ja leiskuen Pohja loimuja viskoo Kansa kartanon hiljaisen Aamuhun unta kiskoo Ääneti kuu käy laskemaan Puissa lunta on valkeanaan Kattojen päällä on lunta Tonttu ei vain saa unta Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta 2018. Toivotamme Federicon kanssa rauhaa, rakkautta ja hyvää joulumieltä jokaiseen kotiin.

* Tämä  postaus on osa ulkosuomalaisten bloggaajien joulukalenteria. Postauksen lopussa löytyy  lista kaikista osallistuvista blogeista, käy kurkkaamassa! Instagram:  # ulkosuomalaistenjoulukalenteri2018 **  Jutun kuvat valokuvaaja  Photo Courtesy by Gregorio Görkem Arpakç ellei kuvan yhteydessä ole toisin mainittu. [Kuva: Ludmila Vigo] Milanon suomalaiset starttaavat jouluun vauhdikkaasti jo marraskuun viimeisenä viikonloppuna, kun historiallisen keskustan kauniissa miljöössä järjestetään joulutori. Tapahtuma on pääasiassa sisätiloissa, joten vilpoinen ilma tai vesisadekaan ei karkota joulumielellä varustettuja vieraita. Tänä vuonna tori pystytettiin kolmannen kerran ja mukana oli osallistujia myös Norjasta, Ruotsista, Islannista ja Liettuasta. Edellisvuosien tapaan tälläkin kertaa tupa oli tulvillaan yleisöä, sillä kahden päivän aikana torilla kävi yli 5000 vierasta. Paitsi Pohjoisen jouluun ja kulttuuriin hullaantuneita italialaisia joulutori kokoaa yhteen myös Milanoon

Mitäpä noista. Formuloista. Vielä pari viikkoa sitten ajattelin, että olen jo tipahtanut kokonaan F1-kelkasta. Mutta kun formulakaruselli pyörähti käyntiin faneille suunnatun festivaalin merkeissä Milanossa aiemmin viikolla, varpaisiin hiipi kutina, että sinne on päästävä. Italiassa tapahtuman johtotähtenä on luonnollisesti Ferrari, tuo 71-vuotias elinvoimainen ja korskuva ori, joka yhä vaan villitsee kansan. Faneista puhumattakaan. Harmi, että toisinaan työt astuvat huvitusten edelle ja niin multa jäi näkemättä Kimi Räikkösen ja Sebastian Vettelin työnäytteet ja irrottelut Milanon Darsenaan pystytetyllä varjoradalla. Mutta festaritunnelmaan pääsin kyllä mukaan, ja kisaviikonloppuna myös Milanossa kuhisee kuin muurahaispesässä. Sijaitseehan Monzan kilparata vain noin 20 kilometrin päässä. Ferrari - elinvoimainen ja korskuva ori.  Monzan radalla formulat ovat viihtyneet vuodesta 1922 lähtien poikkeusvuosia lukuunottamatta. Yksi näistä poikkeuksista oli vuosi 1947, jolloin Mon

Inspiraatioviini virtaa yhä ja ajattelin hyödyntää siitä kumpuavan luovuuden tänäänkin blogiartikkelin kirjoittamiseen. En edes itse usko, että nyt kulmaan alkaisi ilmestyä uusia tekstejä usein, vaan todennäköisemmin epäsäännöllisyys on linja jatkossakin. Mene ja tiedä. Kuluva kesä on ollut tapahtumarikas ja sen rosoiseen verkkoon on uinut myös muutama todellinen yllätys. Mutta varsinaisen ruokakulttuurin vallankumouksen koin heinäkuun alussa, kun olin syömässä kummityttöni ja ystäväni kanssa italialaisessa ravintolassa. Nimittäin pizzalistalta löytyi kinkku-ananaspizza. Siis pizza, jossa on ANANASTA. Ja vielä listalle painettuna. Ei kait siinä, sanoisi suomalainen. Ainahan ananas pizzaan on kuulunut ja tulee kuulumaan. Mutta italialaisen mielessä ananas pizzassa on yhtä houkutteleva kuin makrilli mansikkakakussa ja se kyllä ilmaistaan liioitellun dramaattisesti joka kerta, kun asia tulee esille. Mamma mia! L'ananas sulla pizza??? Ma NON si può . Ananasta ei kerta kaikkiaa

Hupsista huikkaa, tämäkin vuosi on sännännyt yli puolenvälin niin, ettei mun seinältä löydy ensimmäistäkään kirjoitusta. Muutaman ystävän kanssa tässä vitsailtiin, että kirjoituskynän polttoaineena käyttämäni punaviini on loppunut. Inspiraation lähde kuitenkin on ehtymätön. Palasimme eilen Suomesta, jossa vietimme toimeliaan mutta samalla oikein rentouttavan loman. Olen luonnostani äärettömän laiska, joten on onni, että tekeminen tuottaa iloa ja nautintoa enemmän kuin pelkkä paikallaanolo. Vaikka toki sitäkin tarvitsen. Joutenoloa ihan vaan jalat kattoon nostaen, kirjojen ja artikkeleiden maailmoihin solahtaen ja erityisesti perheen ja ystävien kanssa yhdessäollen ja seurustellen. Kuin viini vanhetessan myös kotimaassa vietetyt lomat paranevat ajan kanssa. Suorituskeskeisyys katoaa ja tilalle astuvat tuokiot, jotka tallentuvat omaan kaikkien aistien muistikuva-albumiin. Eivät niinkään instaan tai faceen tai muuhun somekanavaan, jossa jaetut hetket eivät välttämättä piirry niin a