Täytetyt paprikat ja parempi mieli

Yhdeksän vuotta sitten tehdessäni lähtöä Italiaan eräs kollegani pyysi lähettämään silloin tällöin ruokaohjeita. Häveten täytyy myöntää, että tästä toiveesta olen luistanut. Rakastan ruokaa, mutten juuri sen valmistusta. Lisäksi kun vielä on käynyt niin hyvä tuuri, että puolisostani on kuoriutunut todellinen kotikokki, hommat keittiössä ovat jääneet vähiin pieniä pätkätöitä lukuunottamatta.

Vaan eilen työpäivän aikana mieleen iski, että haluan valmistaa täytettyjä paprikoita. En siis vain syödä, vaan tehdä ne itse. Tilapäinen mielenhäiriö, jonka en usko toteutuvan ihan heti uudestaan, mutta eilen sain homman vietyä suunnittelusta toteutukseen asti.

Suorittaessani soundcheckiä tarvittavien välineiden ja ruoka-aineiden kanssa kotikokki pälyili ja suhtautui epäillen koko konsertin onnistumiseen. Olan taakse ilmestyi vähän väliä puhuva pää, jolta sateli neuvoja valmistusprosessia varten. Ei uskonut ukkokulta, että selviäisin, mutta vetäytyi lopulta tuppisuuna sohvalle, kun ilmoitin napakasti pyöräyttäväni paprikat ihan itse."-Minä ite", uhosin kuin pikkulapsi pukiessaan kenkiä vääriin jalkoihin. Koska itseluottamusta kuitenkin piisasi pienen kylän verran ja homma lähti liukuun niin, ettei lopputuloskaan aiheuttanut rakkuloita, voin jopa suositella menetelmää sen helppouden ja nopeuden ansiosta. Kotioven aukaisusta ruokapöydän ääreen noin tunnissa.

 Suppilovahverolla täytetyt paprikat.

Näitä aineksia löytyi ja niillä selvittiin:

- 4 kpl erivärisiä paprikoita
- kuivattuja suppilovahveroita noin 2 desiä
- riisiä noin 1 desi per paprika
- sipulia, porkkanaa ja selleriä silputtuna
- paksua kermaa
- raastettua parmesaania
- voita paistamiseen
- suolaa
- valkopippuria
- chiliä
- (yrttejä)

1. Jos käytät kuivattuja sieniä, laita ne veteen turpoamaan.

2. Keitä riisi suolatussa vedessä niin, että kypsyessä vesi imeytyy riisiin (1:2, eli esim. 1 dl riisiä vaatii 2 dl vettä).
  
3. Halkaise paprikat pituussuunnassa, irrota kanta ja enimmät valkoiset osat ja puhdista siemenistä.
Kiehauta paprikoita noin 5 minuuttia miedosti suolatussa vedessä ja nosta ne talouspaperin päälle.

4. Puhdista vihannekset ja juurekset ja pilko ne pieniksi kuutioiksi. Myös pakastevihannekset käyvät tähän tarkoitukseen.

5. Haihduta sienistä enin vesi pannulla, lisää pannuun voi ja kuullota vihannessilppu. Mausta. Lisämausteena voit käyttää myös sienten liotusnestettä.

6. Lisää sieni-vihannessilpun joukkoon keitetty riisi ja loraus kermaa. Voit tuikata täytteeseen myös vähän juustoraastetta. Tarkista maku ja rouihaise tai kouraise lisää makuja tarvittaessa.

7. Aseta paprikat leivinpaperin päälle uunipellille ja täytä ne. Lopuksi ripottele pinnalle juustoraastetta ja paista 180 asteessa noin 15-20 minuuttia tai sen aikaa, että gratinoituvat kauniisti mutteivät pala.

Nauti ja päivittele miten on helppoa ja nopeaa, mutta ennen kaikkea hyvää. Niin mekin teimme. Ja loppuillaksi heittäydyimme viettämään leppoisaa koti-iltaa sohvalle teeveen ja käsitöiden ääreen.
 
Ei nyt noin yllättyneeltä tarvitse näyttää.

Kommentit

Luetuimmat

Luukku 1: Kun saapuu joulu kaupunkiin

Makunystyrät kuntoon, Riikka ja Jyrki Sukula!

Ananaspizza! Mamma mia!

Koronahorroksesta herätys