Vasco Rossi - Ciao Milanoooo!

Pejantaina 4.7. ystävä järjesti yllätyksen. Ilmainen konserttilippu San Siron stadionille, joka on toinen Vasco Rossin "Live Kom 014"-superkiertueen esiintymispaikoista.

Tutustuin ystävääni muutama vuosi sitten työskennellessäni eräässä ohjelmointiprojektissa. Projekti kyseisen asiakkaan tykönä päättyi aikanaan, mutta muutama ystävä ja tuttava tarttui mukaan asiakasorganisaatiosta. Kuten tämä liikuntarajoitteinen ystävä, jonka kautta olen saanut uusia ystäviä ja tuttavia hänen piiristään. Melkein kaikki liikuntarajoitteisia ja/tai kehitysvammaisia.

Työpäivän päätteksi ajoin yhteisöön, jonka olimme sopineet kokoontumispaikaksi. Sieltä siiryimme Vascon lauluja hoilaten seitsämän tuolin ja saattajan letkassa Stadionille, jossa liityimme noin 60 000 muun Vasco-fanin joukkoon.

Kuva: Vasco Rossi (facebook).
Vasco Rossi on pitkänlinjan rokkari ja lauluntekijä, jonka ura alkoi lähes 40 vuotta sitten. Suuren yleisön tietoisuuteen hän nousi vuonna 1983 italialaisten omassa Euroviisukisassa, San Remon festivaalissa. Varsinainen kisamenestys yltiöpäistä elämää haikailevalla kappaleella 'Vita Spericolata' oli sitä, mihin suomalaiset viisuilijat ovat saaneet tottua. Jumbosija. Mutta kisan jälkeen Vascon suosio kasvoi räjähdysmäisesti ja suosiota on riittänyt tähän päivään asti. Yleisesti ottaen hänet luetaan Italian ykkösartisteihin, joka on onnistunut paitsi herättämään tunteita melodioillaan myös vakuuttanut rock-kansan lyriikoillaan.

Vasco Rossi vuonna 2014
Jos muuten eloisia italialaisia moititaan siitä, että he elävän musiikin edessä hiljentyvät, Vascon konserteissa yleisö elää joka solulla. Energinen, mutta herkkä ja sympaattinen konkari bändeineen kutoo ainutlaatuisen ilmapiirin, johon monikasvoinen rokkikansa voi vastata vain viihtymällä.

Pilkulleen ilmoitettuna alkamisaikana valaistus San Siron stadionilla himmenee ja konsertti alkaa. Voimakas ja metallilla sävytetty aloitus saa yleisön vauhtiin. Alkupyrähdystä seuraa leppoisa ja rauhallisempi osuus, josta alkaa uusi nousu kohti rokin lakeuden huippua.

Energia, melodia, herkkyys, huuma.. kahteen tuntiin mahtuu tunteita, joita ilmaisevat niin esiintyjät kuin yleisökin. Keski-ikäinen isä ja teinipoika kaulakkain laulamassa täydestä sydämestä. Äiti ja pikkupoika käsi kädessä ja silmät loistaen hurraamassa. Pyörätuolit liukuvat elohopean lailla kun tunteet vievät sekä poikia että tuoleja. Stadionilla näkee, että Vascon musiikin tahdissa on kasvanut jo kolme sukupolvea. Nyt hän on todistanut, että on valmis kasvattamaan myös neljännen sukupolven. Ei tästä enempää osaa kirjoittaa. Vasco Rossin konsetti on elettävä.

Vasco Rossi Live Kom 014. Meazza San Siro Milano 4.7.2014


Biisilista:

Intro + Gli spari sopra
…Muoviti
Qui si fa la storia
La fine del millennio
Vivere
Cambiamenti
La Strega
Come Stai
Manifesto Futurista…
Interludio 2014
Rockstar (Band)
Dannate Nuvole
Vivere Non è facile
Sballi ravvicinati del terzo tipo
C’è chi dice no
…Stupendo
Un Senso
Medley Rock
(Cosa vuoi da me/Gioca con me/Delusa/Mi si escludeva/Asilo Republic)
Rewind
Siamo Soli
Liberi Liberi
Senza Parole
Sally
Siamo Solo Noi
Vita Spericolata/Albachiara

Kommentit

Luetuimmat

Makunystyrät kuntoon, Riikka ja Jyrki Sukula!

Kakkajuttuja ja muita alatyylin ilmaisuja

Ravintolapäivä on joka päivä - tule meille syömään italialaista kotiruokaa

Laukkukoukku

Jäähyväiset