mercoledì 6 settembre 2017

Elokuisen Milanon kahdet kasvot

Elokuu taittui ehtooseen, mutta viivähdän vielä hetken elokuisessa Milanossa. Kaupungissa, jonka luonne muuttuu tyystin yhden kuukauden ajaksi vuodessa. Kyllä sen aistii kaikin tavoin, kun katukuvasta katoaa muutama miljoona kanssakulkija. Useat liikkeet ja palvelut sulkevat ovensa, jos eivät ihan koko kuukaudeksi, niin ainakin pariksi kolmeksi viikoksi. Avoinna ovat ainoastaan turisteille suunnatut paikat ja pääasiassa aasialaisten ylläpitämät kaupat ja palvelut.

Kaupunkiviidakko (Piazza del Duomo) 
Elokuun ajaksi hylätyt työmaat - rakennustyömaa ja toimistot. (Regione Lombardia)

  Julkinen liikenne vähentää vuoroja isolla kauhalla ja yksityisliikenteen kaasupäästöt häviävät kuin kuuluisa tusahdus Saharaan. Katuja kulkiessa toisinaan vaikutelma on kuin vaeltaisi hylätyssä autiokaupungissa, sellainen lapsuuden liisaihmemaassa- tai olliyksinmaailmassa-ilmiö. Keskeisillä valtaväylilla ei ole ketään, vehreissä puistoissa ei näy ketään ja isojen asuinalueiden ikkunoita peittävät raskaat kaihtimet päivästä toiseen, viikosta toiseen. Jos kaupunki ei ihan kokonaan pysähdy, niin kovasti se hidastaa tahtia.

Erityisen mukavaa elokuussa on liikkuminen polkupyörällä. Paikasta toiseen rullaa joutuisasti. Silmät näkevät kirkkaana edessä siintävän tien, jolla ei juuri esteitä näy. Korvat kiittävät, koska kulkureitiltä puuttuvat liikenteen pauhu sekä rakennustyömaiden kilke ja kalke. Kapunkipölykin kaikkoaa sieraimista ja kielen päältä, koska lounasviini tuoksuu ja maistuu taas rypäleeltä pakokaasun ja bitumin sijaan.
Kaikkein mieluisinta kuitenkin on se, että saa tuntea kaupunkipyöräilyn vapauden ja huuman ilman että oma tai kanssaliikkujien holtiton liikennekäyttäyminen pakottaa pitäytymään ylivalppaana. Kyllä vaan vapaudenhuumasta nauttii ihan täysin siemauksin, kun ei tarvitse välittää veekäyrän vaihtelusta.
 
Kaupunkiin jääneet viettävät aikaa muun muassa aukioilla ja puistoissa. (Piazza Gae Aulenti ja Parco Sempione)

 Kaiken tämän vapauden hehkutuksen keskellä mainittakoon myös elokuun yksi nurja puoli. Nimittäin lomapakolaisten autioittama kaupunki houkuttaa murtovarkaita ja sillä aikaa, kun pahaa-aavistamattomat asukkaat viettävät rantaelämää tai vetävät henkeä raittiissa vuoristoilmassa, joissakin kodeissa vierailee pitkäkyntisiä, jotka sitten aiheuttavat ikävän yllätyksen lomaltapalaajille.

Tänä vuonna meidän kortteli sai olla rauhassa, mutta viime vuonna läksimme yhden elokuisen viikonlopun viettoon murtoyrityksen saattamana. Vaikkei meillä mitään kovin arvokasta vietävää olisi ollutkaan, silti murtoyritysräpellys harmitti. Kestävät ikkunalasit onneksi estivät vorojen sisäänpääsyn, mutta sellaisen vahingon ne kuitenkin saivat aikaan, että lasiovet menivät vaihtoon. Rikos- ja vahinkoilmoitusten teko sinänsä oli helppoa kuin kaljanhaku kioskilta. Otimme vahingoittuneista ikkunalaseista kuvat, jotka toimitimme vuokranantajalle. Poliisia jouduimme häiritsemään sen verran, että kävin laitoksella tekemässä ilmoituksen murtoyrityksestä, minkä myös välitin vuokranantajalle. Kolmen kuukauden kuluttua pidimme kahvipannua lämpimänä, kun muutama firma kävi tekemässä hinta-arvion, ja jouluksi meillä oli uudet ikkunat asennettuina.

Episodin myötä havahduin kuitenkin siihen, miten yleisiä murtoyritykset ovat. Kun huomasimme murron jäljet, mulla oli jo luuri kourassa poliisin soittamiseksi paikalle, mutta Fede ennätti väliin. Eihän nyt yrityksen takia partiota soiteta. Ensin ollaan yhteydessä vuokranantajaan ja sitten katsotaan miten edetään. Niinpä ainakaan meidän tapauksessa poliisia ei tarvinnut edes kutsua kotikäynnille tutkimaan jälkiä. Saimme kuitenkin tuta, että meidänkin palatsia tarkkaillaan, kun naapurit innostuivat kertomaan omakohtaisia kokemuksiaan kohtaamisista murtovarkaiden kanssa. Eräskin vanhempi rouva oli yrittänyt kiskoa kintusta vorokoplan heikointa lenkkiä, jolta käryn käytyä ei meinannut onnistua muurin ylittäminen. Lopulta murtomies valitettavasti oli päässyt livahtamaan mummelin käsistä, kun kaverit olivat alkaneet kiskoa toiselta puolelta.
 

Tyhjän penkin huomaan, käyn siihen istumaan. Siinä katson maailmaa... (Suurlähettiläät, Elokuun 11) ... ja nuolen jäätelöä suussasulavaa.

Olemalla huolellinen pienillä asioilla voi joka tapauksessa vaikuttaa siihen, että porukka ei ala ihan valtoimenaan pyrkiä kylään ikkunoiden kautta. Kaikessa hiljaisuudessaan elokuu on yksi lempikuukausistani kaupungissa.

2 commenti:

  1. Mukava postaus! Kiva kuulla Milanon toisista kasvoista lisää. Ikävämpi juttu ne murtoyritykset. :/

    Olen käynyt Milanossa lukemattomia kertoja ja aina se on tuntunut liian kiireiseltä. Elokuussa minäkin pääsin kokemaan erilaisen Milanon. Ihastuin uuteen tunnelmaan! Varmasti mukavaa vaihtelua teille asukaillekin! :)

    Kirjoitin oudosta päivästä jopa postauksen: http://raidallisiahetkiajaretkia.blogspot.it/2017/08/outo-ja-jotenkin-nurinkurinen-paiva.html

    RispondiElimina
  2. Kiitos kommentistasi Katariina. Tunnelma verkkaisessa suurkaupungissa on todella erilainen kuin kiireisessä metropolissa, vaikka puitteet ovatkin samat. Mitä tulee murtoihin tai niiden yritykseen, valitettavasti taitaa olla niin, että tällaista 'yritystoimintaa' on nykyään aikalailla kaikkialla ja tahti vaan kasvaa, kun kiinnijäämisen pelko on olematon. Tai jos käry käykin, niin seuraamukset ovat mitättömät. Kiitos vinkistä, luen mielelläni nurinkurisesta päivästäsi😊

    RispondiElimina