Ennätysten ja elämysten Expo

Italia teki sen! Voitti haasteen itsensä kanssa. Olen tällä hetkellä erittäin ylpeä milanolainen. Kaupunki toimi kuuden kuukauden ajan Expo2015-maailmannäyttelyn isäntänä ja luotsasi tapahtuman satamaan onnistuneesti monella mittarilla arvioituna. 184 aukiolopäivää ja 21,5 miljoonaa vierasta. Epäilevät tuomaat jäivät kakkoseksi kun terveellä itsetunnolla ja uskolla osaamiseen kannustetut organisaattorit näyttivät, mihin ihmiset, kansakunta ja maailmankansalaiset pystyvät, kun yhteistä tahtoa ja rohkeutta riittää. Asenne, jota ihailen täydestä sydämestä. Vaan tässä näyttelyssä ei ole häviäjiä, ainoastaan voittajia.

Elämänpuu, jonka juuret ovat vedessä. Mahdotonta. Mutta kun uskoa ja tahtoa riittää, niin mahdottomasta tulee totta. L'albero della vita, elämänpuu, on Expo 2015 - maailmannäyttelyn symboli.
 Lauantaina alkuillasta maailmannäyttely julistettiin virallisesti päättyneeksi. Päättäjäisseremonia oli energisyydessään vaikuttava mutta samalla niin tunnelmallinen, että miljoonilla näyttelyyn osallistuneilla juhla nostatti pintaan voimakkaita tunteita. Minulla vahvimmat kuohut läikkyivät yli sen verran, että vierivät kyyneleinä pitkin poskia. Nostalgia. Haikeus sen edessä kun jokin asia fyysisesti päättyy. Vaikka näyttelyalueen portit Milanossa ovat nyt sulkeutuneet lopullisesti, unelma yhtenäisestä maailmasta jatkuu ja seuraavan kerran maailmanlaajuisesti messuillaan Dubaissa vuonna 2020. Tulevan näyttelyn teema uskoo siihen, että tulevaisuus luodaan yhteisymmärryksellä.

 Koska Expo on ollut vahvasti läsnä koko sen kahdeksan vuoden ajan, jonka olen Milanossa viettänyt, tämä on hyvä hetki pohtia tapahtumaa. Oma maailmannäyttelyssä vierailu jäi kuuluisaan viime tippaan, tuohon touhua täynnä olevaan pisaraan, jota ilman moni asia elämässäni olisi jäänyt tekemättä. Oikeastaan tällä kertaa viimetippa jakautui kahtia, koska olin paikalla kahteen otteeseen. Kerran päivänmittaisesti  ja toisen kerran iltavisiitillä. Molemmat viimeisellä viikolla tietenkin.


Ravintoa planeetalle, energiaa elämälle. Miten ravintoa pystytään tuottamaan kestävästi ja jakamaan sitä tasaisesti niin, että kaikki saisivat puhdasta vettä ja terveellistä ravintoa riittävästi mutta kohtuudella?
 Vielä keväällä suunnittelin tutustuvani maailman eri kolkkiin useassa otteessa, koska näyttelyn anti vaikutti mielenkiintoiselta. Olin innosta pinkeänä valmis opiskelemaan muun muassa kahvin matkaa pensaasta espressokuppiini ja riisin taivalta vetisestä pellosta risotoksi. Olin utelias myös sen suhteen, miksi kaakaota ja suklaata pidetään jumalten ravintona tai miten ravinnontuotanto hoituu planeettamme kuivimmilla alueilla. Lisäksi olin malttamaton heittäytymään maailman tuhansien mausteiden huumaavaan tuoksuun.

 Makunystyröitä olin ajatellut hieroa kasvissyöjien ja vegaanien kauhuksi krokotiili- tai kameliburgerilla. Valmistusmenetelmän tarkkuudesta tunnettu japanilaisen keittiön fugu eli pallokala houkutteli myös, koska Italiassa kyseisen herkun tarjoilu on kielletty sen vuoksi, että väärin valmistettuna annos voi olla tappava. Näyttelyä varten Japanin paviljongin ravintolalle oli myönnetty erityislupa tarjoiluun ja näin siellä olisi ollut mahdollisuus maistaa pallokalaa.

 Missä määrin etukäteisodotukset ja ajatellut mielihalut näyttelyn osalta oikein toteutuivatkaan? No eivät juuri mitenkään. Näyttelyn alkutaipaleella oma osallistuminen lykkääntyi tuonnempaan syystä, että hölmöläisen tavoin ajattelin kävijämäärien tasaantuvan ja ruuhkien helpottavan ajan kuluessa. Virhearvio numero yksi, koska kuusi kuukautta on kuitenkin lyhyt aika näin valtavan hankkeen voimassaoloajaksi.

 Tiennäyttäjät ja näyttelyn ensimetreille uskaliaasti heittäytyneet loivat kertomuksillaan mieleeni kauhukuvia henkeäahdistavista ruuhkista, joissa ei voinut kun ajelehtia virran mukana kykenemättä paneutumaan kunnolla oikein mihinkään. Joka paikkaan tuntui olevan vähintään muutaman tunnin jonot ja kuulosti siltä, että tarinoissa teeman pääaihe eli ravinto lynkattiin kerta toisensa jälkeen. Jossain vaiheessa mielenkiintoni vähän lässähti ja ajattelin, että okei katsotaan nyt tuleeko mentyä lainkaan. Virhearvio numero kaksi. Näyttelystä on pauhattu niin pitkään ja hartaasti varsinkin täällä Milanossa, että olisi ollut synti heittää rukkanen naulaan.  Toista tilaisuutta näin lähellä tuskin enää tulee ja tottakai oli tärkeä aistia itse näyttelyn ilmapiiri. Nähdä ja kokea se, mihin oli uskonut ja minkä riveissä seissyt puolestapuhujana.

 Ajan edetessä messukävijöiden kertomuksissa alkoi kuitenkin esiintyä superlatiiveja itse näyttelyn toteutuksesta ja mukaansatempaavista teemoista. Mielikuvituksellista arkkitehtuuria kehuttiin kilvan ja tiettyjen palviljonkien tarjontaa ylistettiin. Tästä löytyi uusi liekki rovioon ja lopulta paloin taas halusta vierailla näyttelyssä. Naks. Nuppi vaan piti uudelleenohjelmoida niin, että syvällisemmän opintomatkailun ja informatiivisen ekskursion asemesta tyytyisin ennaltasuunnittelemattomampaan vaellukseen. Kalastamaan kokemuksia, hengittämään näyttelyilmaa ja katselemaan arkkitehtuurisia ja taiteellisia ilmiöitä. Hermoja olisi turha polttaa, vaikka vähän joutuisikin jonottamaan tai kulkemaan ahtaasti. Ja suosituimmat mutta ruuhkaisimmat paviljongit jäisivät suosiolla näkemättä sisältä. Oliko muka järkeä seisoa jonossa kuusi tai jopa yhdeksän tuntia, jotta näkisi yhden paviljongin tarjonnan? Ei ollut. Neliökilometrin alue ja lähes 150 maata tarjoaisivat taatusti paljon kivoja elämyksiä.

Kiinan paviljonki samettiruusumeren takana. Alakertaan oli istutettu väreissä kylpevä riisipelto, jota saattoi katsella musiikin säestämänä pitkän tovin.

Italia uskoo vertikaalisiin metsiin ja pensaikkoihin.

Aina moderni Saksa.

Eataly-ruokakonseptin keskuspihaa koristivat nuorten taiteilijoiden teokset.

Ravinto-teeman ympärille syntyi tämänkertainen Expo-maailmannäyttely, jossa oli esillä innovaatioita ja ideoita. Teema inspiroi myös ruoka-alan ammattilaisia, taiteilijoita ja arkkitehtejä loihtimaan maku-, taide- ja arkkitehtonisia elämyksiä.

 Kaiken kaikkiaan näyttelyalue tuli kahlattua läpi siis kahteen kertaan. Iltavalaistuksessa alue näyttäytyi hyvin eri tavoin kuin päivänvalossa ja olen tyytyväinen, että sain nähdä molemmat. Visiittien aikana ehdin piipahtaa Espanjassa ja kulkea Itävaltalaisessa raikkaassa metsässä. Saksan paviljongin katolta näki hyvin, miten näyttelyalue kuhisi kuin muurahaispesä, vaikka totuuden nimessä massa ei paikan päällä tuntunut yhtään niin hankalalta kuin etukäteen olin ajatellut. Kun suosiolla oli hylännyt suunnitelmat vierailusta suosituimmissa paikoissa, näyttelyssäolo oli oikein antoisaa.

 Kauneimman paviljongin tittelin kumarsivat japanilaiset, joiden luomus oli myös yksi eniten nähdyistä. Viimeisinä näyttelypäivinä rakennuksen sisätiloihin olisi pisimmillään saanut jonottaa melkein kymmenen tuntia, eli saman verran kuin mitä kestää lento Helsingistä Tokioon, joten päätimme vain vilkaista rakennuksen katolla sijaitsevan ravintolan. Sinne kuljimme pitkin käytävää, jonka molemmin puolin oli pystytetty upea, puusta valmistettu ja koristeellista kuviota toistava seinämä. Reitti meni niin seinää ihaillen, että ihan unohdin kuvata, mutta paviljonki oli tämän luonnoksen mukainen. Söinkö perillä ravintolassa pallokalaa? En syönyt. Jänistin. Olimme juuri käyneet aperitiivilla italialaisessa bio-paviljongissa ja tyydyimme hetken aikaa hengittämään sateen raikastamaa ilmaa terassilla ennen kuin laskeuduimme takaisin pääkäytävälle.


Arena-järven rannalla sai nauttia Elämänpuun valo- ja musiikkinäytöksen keskellä bioaperitiivin.
 Riisiklusterissa kävelimme läpi lähinnä muutamia Aasian maita, joista varsinkin Kamputsea ja Angkor Wat viehättävät aina. Kiinan ja Japanin ohessa omat näyttelyrakennukset olivat Thaimaalla, Etelä-Korealla, Vietnamilla ja Nepalilla, joihin ei siis jonojen takia yritettykään sisälle. Mennään mieluummin joku kerta käymään paikan päällä itse valtioissa.

 Erityisesti Nepal oli messuvieraiden lempikohde myötätunnosta viime keväänä sattuneen tuhoisan maanjäristyksen takia. Lisäksi Nepalin näyttelyrakennus houkutteli ulkoisilla puitteillaan. Rakennus, jonka viimeistelytyöt jäivät huhtikuussa kesken, kun maanjäristyksen jälkeen täällä olleet nepalilaiset palasivat kotimaahansa auttamaan. Mutta sen sijaan, että Nepalin osallistuminen olisi tyssännyt kokonaan, muut näyttelyyn osallistuneet maat hoitivat rakennustöiden viimeistelyn ja Nepalin paviljongin avajaiset vietettiin heinäkuussa.

 Muutamassa muussa klusterissa vilkuilimme lähinnä Afrikan eri kolkkiin ja pääkäytävän varrella huokailimme Arabiemiirikuntien autiomaan hiekkadyynejä esittävän ja Qatarin palatsia muistuttavan upean paviljongin edessä ilman toivoakaan sisäänmenosta. Onneksemme ohjelmaa oli tuotu myös ulkopuolelle, joten seurasimme tovin muun muassa seikkien tanssia. Tähän asti olen kuvitellut, että haaremeissa tanssivat vain naiset hunnuissaan. Nämä seikit kyllä todistivat, että uroksetkin osaavat liikehtiä kauniisti.

 En malta olla kertomatta, että täkäläinen satiiripitoinen ajankohtaisohjelma päätti selvittää kannattaako Dubaihin tutustua mieluummin maailmannäyttelyssä vai mennä paikan päälle itse kaupunkiin. Televisiokanava lähetti matkaan kaksi toimittajaa. Toisen lentäen Arabiemiraatteihin ja toisen metromatkalle Milanon keskustasta Expoalueelle. Vajaassa kuudessa tunnissa Dubaihin lentänyt toimittaja oli saapunut kohteeseen, kun taas näyttelyssä vieraillut toimittaja oli yhä jonossa joskin enää muutaman metrin päässä sisäänpääsystä. Tuntien jonossa vieton jälkeen paviljongin tarjonnan viehätys oli kuitenkin hiipunut  niin, että voittajaksi julistettiin yksimielisesti kaupunkilomalle lentänyt toimittaja. Nyt ehkä olisikin otollinen aika pyrähdykselle Dubaihin, sillä ihan pian emiraatti alkaa valmistautua viiden vuoden kuluttua siellä järjestettävään Expo2020-näyttelyyn.

Ohrasta, rukiista ja vehnästä saa monia kelpotuotteita.
 Viimeisenä ajatuksena haluan nostaa korokkeelle isäntämaa Italian, jonka futuristisessa paviljongissa emme käyneet jo niin tutuksi tulleesta syystä. Mutta. Italia oli esillä monin tavoin kauneuden, ruoan ja taiteiden muodossa. Mieleenpainuvan matkasta teki se, että Italia ravisutti vastakohdilla. Upeiden maisemien tai kauniiden esineiden täyttämästä rauhan tyyssijasta seuraava askel saattoi johtaa kamalaan meteliin ja valoshokkihoitoon. Ja ihan tarkoituksella. Paitsi että Italia itsessään on vastakohtien maa, erilaisten territorien ja kansakuntien yhteenliittymä, hätkähdyttävien vastakohtien tavoitteena oli herättää messuvieraat huomaamaan kauneuden keskellä ympäristön uhanalaisuus ja siinä toistuvat kriisit.

 Humoristinen, mutta ajatuksia herättävä näkökulma oli myös se, että millainen maailma olisi ilman Italiaa. Puuttuisivatko meiltä kokonaan pizzat ja pastat, kirjoituskoneet ja paristot, frankestainin hirviöt ja berlusconit johdannaisineen? Puhumattakaan monilahjakkaan Leonardo Da Vincin ja tieteen monitoimimiehen Galileo Galilein oivalluksista ja saavutuksista. Todennäköisesti ei.

 Monen merkittävän keksinnön ja hyödyllisen asian alkuperästä on olemassa useita teorioita ja näkökulmia, joita meille perustelevat esimerkiksi tieteen kuvalehdet mielenkiintoisine artikkeleineen. Vaan yhtä kaikki. On oikein oivaltavaa pysähtyä miettimään mitä kaikkea paitsi olisi voinut jäädä tai voisi olla, jos osa nykyisyydestä ei olisi toteutunut. Esimerkiksi jos Italiaa ei olisi olemassa, en tällä hetkellä sivusilmäilisi "Mies vailla menneisyyttä (L'uomo senza passato) -elokuvaa" italialaiselta televisiokanavalta ja kirjoittaisi Milanon maailmannäyttelystä lasissa sisilialaista punaviiniä. Sen sijaan yhtä hyvin olisin saattanut syödä tonnikalapastaa suomalaisittain ja leväsalaattia japanilaisittain japanilainen kuumemittari kainalossa.

Ruoka ja elämä (cibo e vita). Uskon, että Milanon näyttely ravitsee tulevaisuudessakin paitsi fyysisesti myös elämysten ja innovaatioiden kautta. (Kuva täältä)
 Summa summarum mitä Milanon maailmannäyttelystä jäi minulle käteen?
- Seisonta-ajalla olevana motoristina tyydyn toteamaan, että kärsivällisyys on hyve. Joissakin tilanteissa, kuten kolmen viikon vesisateessa ajaessa ja ruuhka-ajossa, se kasvaa.
- Luotan siihen, että halu onnistua, luova yhteistyö ja keskinäinen luottamus ovat menestyksen edellytys.
- Onnistumisen ilo on paras ilo.
- Usko tulevaisuuteen. Expossa pikkulapsille, päiväkoti-ikäisille, koululaisille ja nuorille oli suunnattu paljon oppiseen ja ajatteluun ohjaavia aktiviteetteja ja työpajoja. Näyttelyssä oli oivallettu se, minne siemen kannattaa kylvää. Tuoreeseen maaperään. Siellä on parhaat edellytykset pitkäjänteiselle kasvulle.

Kommentit

  1. Minäkään en ole uskaltanut maistaa pallokalaa vaikka olemmekin asuneet Japanissa jo kohta 2v. Aina silloin tällöin täällä kuulee uutisissa ihmisistä jotka ovat kuolleet pallokalaa syötyään - ovat usein yrittäneet kokata sitä itse kotoa, mutta ovat joskus saaneet myrkytyksen myös ravintolassa. En usko että pallokala (tai mikään ruoka) on niin hyvää että riskeeraisin...

    VastaaPoista
  2. Ajatus pallokalasta oli kiehtova, mutta sen maistaminen kariutui juuri riskin olemassaoloon. Vähän sama reaktio kuin herkkusienen kanssa, joka muistuttaa myrkyllistä valkokärpässientä. Vaikka tykkään sienestää silloin kun siihen on mahdollisuus, herkkusienet ovat aina tulleet ruokapöytään kaupan tai torimyyjän kautta. A proposito, oletko koskaan kuullut, että kokki, jolle on sattunut asiakkaan kuolemaan johtanut virhe pallokalan valmistuksessa, olisi tehnyt rituaali-itsemurhan? Tällaista legendaa olen kuullut kerrottavan.

    VastaaPoista
  3. En ole kuullut - käsittääkseni rituaali-itsemurha on tätänykyä kielletty (i.e. laitonta), mutta kokki saattaisi kuitenkin tehdä itsemurhan jotain muuta kuin rituaali-itsemurhaa käyttäen. Toisen kuoleman tuottaminen ja oman työnsä huonosti tekeminen olisi niin hirveä häpeä kokille, kokin esimiehelle, ravintolalle, ja kokin perheelle että itsemurhan tekeminen niissä olosuhteissa ei täällä Japanissa varmaankaan olisi (valitettavasti) kokonaan pois suljettu vaihtoehto. Voin kysellä japanilaisilta kavereiltani ja palata asiaan kun tiedän faktaa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos jo ihan näinkin asiaanpaneutuneesta ja mielenkiintoisesta tiedosta. Elämännälkäisenä ja tiedonjanoisena pysyn toki tuntosarvet ylhäällä, jos joskus ajaudut keskusteluun aiheesta kavereidesi tai tuttujesi kanssa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Luetuimmat

Luukku 1: Kun saapuu joulu kaupunkiin

Makunystyrät kuntoon, Riikka ja Jyrki Sukula!

Ananaspizza! Mamma mia!

Koronahorroksesta herätys

Täytetyt paprikat ja parempi mieli