Toisenlainen vappu. Miksi?

On toukokuun 1. päivä, vappu ja työväenjuhla. Tänä vuonna pilvet laahaavat maata ja lopulta alkaa tihkusade joka jatkuu. Ja jatkuu ja jatkuu. Yleensä ottaen Italiassa ei ole vappuperinteitä, vaan jokainen paikkakunta juhlii tavallaan ja tyylillään. Todennäköisesti tunnetuin tapahtuma on ammattiliittojen ja Rooman kaupungin yhdessä järjestämä kaupunkifestari, joka on suunnattu pääasiassa nuorille.

Milanossa vasemmistoväritteiset yhdistykset ovat jo vuosia järjesteneet vappuparaateja, jotka lähtevät liikkeelle eri kaupunginosien nuorisotaloilta ja yhdistyvät keskustassa ulkoilmatapahtumaksi, jossa jengi bilettää pitkälle yöhön saakka. Paraatit ovat kuin pieniä puroja, jotka laskevat suureen vesistöön. Kulkueiden seassa huoltoautot huolehtivat anniskelusta ja autojen lavoilla tiskijukat lämmittävät jalkaväkeä juhlaan. Aatteista ja vaatteista välittämättä meininki on yleensä rennon huoleton ja mukava.

Pisarana purossa. Una goccia nel ruscello. Kuva viime vuodelta. Alla oleva video kertoo sen, miltä samainen Milanon Cadorna näytti tänä vuonna.
 Tänä vuonna kävi toisin. Monet varmasti ovat selvillä siitä, että Milano isännöi Expo 2015-maailmannäyttelyä, joka avasi ovensa virallisesti vapunpäivänä, mutta jota jo vappuaattona juhlistettiin Tuomiokirkon aukiolla (Piazza del Duomo) pidetyllä ilmaiskonsertilla. Muutamia kymmeniä tuhansia ihmisiä paikalle koonnutta konserttia mainostettiin maailmannäyttelyn virallisina avajaisina, mutta koska tärkeät poliittiset henkilöt, kuten Italian pääministeri Matteo Renzi, eivät olleet läsnä, virallisuus siirtyi avajaispäivän juhlamenoihin. Suitsutuksen ohessa maailmannäyttely ja siihen liittyvät järjestelyt ovat saaneet osakseen myös kritiikkiä. Ihan aiheellistakin.

Kaikesta huolimatta minä olen näyttelyn puolestaseisoja ja niin minua ei enää huvittanutkaan lähteä kadulle tanssimaan, kun vappukulkueen teemaksi ilmoitettiin Expon vastustaminen. Vaikka minä ja muutama muu pisara jäimme tällä kertaa pois, se ei varmasti tuntunut missään, sillä kulkueessa oli kyllä kävelijöitä. Italian lisäksi myös muista maista, kuten Saksasta, Espanjasta ja Ranskasta.

Valitettavasti mukaan oli sulautunut myös niitä vanhempien pieniä pellavapäitä ja palleroisia, jotka sekoittivat Molotovin cocktaileja ja sytyttivät niillä katunuotioita. Milanon Cadornassa polttupuun virkaa tekivät muutamat kaupunkimaasturit ja pienemmät autot, kaduille viskellyt roskakasat ja yksi poliisi. Siinä nimittäin kävi niin, että kun mellakkapoliisit rintarinnan päättivät siirtyä silittämään pikkupulmusten hupulla peitettyjä siilitukkia, yksi baaripääsky tarjoili cocktailinsa poliisin syliin niin, että tämä syttyi palamaan. Onneksi turvapuku suojasi ja kollegat saivat tulen sammumaan, joten vakavaa vahinkoa ei syntynyt. Sen sijaan sivullisten omaisuutta, liiketiloja ja näyteikkunoita hulinoijat särkivat ja sotkivat paikkoja lähes pyörremyrskyn nopeudella.

Video täällä. Huom. Eletään niin sanottua jälkisammutustilannetta ilman näkyvää väkivaltaa. Kaiken kaikkiaan kuin ihmeen kaupalla henkilövahingoilta säästyttiin tällä kertaa.

Kysymys. Miksi?
- "No kun tää on ihan oikein. Teki mieli särkeä jotain", yksi kermaperunaperheen keskenkasvuinen kersa perusteli tekemisiä toimittajalle.
- "... ja mennäänkö nyt selliin harjoittamaan villiä seksiä?" uteli eräs näsäviisas neitonen poliiseilta, jotka taluttivat häntä kuulusteltavaksi. Omalta sedältä tai isältä näin fiksu kysymys olisi todennäköisesti jäänyt kysymättä.

Tietämys puhuu, viisaus kuuntelee. (Jimi Hendrix)
Toinen kysymys. Olisiko tapahtuneen voinut estää? Vastaan itse:
- En tiedä, vaan en usko. Ehkä poliisin näkyvämpi esilläolo itse kulkueessa ja valppaampi katse olisi voinut vähentää hyökkääjien tehoa. Ehkä kehottamalla kulkureitin varren asukkaita ja yrittäjiä siirtämään autot ja muu irrallinen omaisuus pois väylältä olisi voinut vähentää aineellisia vahinkoa. Mutta ei, en usko että tapahtunutta olisi voitu väistää. Demokraattisessa Euroopassa maailmannäyttelyn vastustajillekin oli löydyttävä tilaa. Ja kun homma oli päätetty toteuttaa, se myös tehtiin.

Maailmannäyttelyt, olympialaiset, suurvaltojen kokoukset samoin kuin jalkapallon arvokisat ovat huligaanien näyttämöitä. Nämä ovat tilaisuuksia, joihin väistämättä saapuvat tasmaniantuholaiset. Ihmisrotu, jota ei kiinnosta mikään muu kuin tuhon ja sekasorron aikaansaanti. Ei sillä ole mitään tekemistä terveen mielenosoittamisen, faniuden tai eriävän mielipiteen esittämisen kanssa.

Aivan varmasti maailma on täynnä pahaaoloa ja patoutumia. Ja siihen on niin helppo tuudittautua. Epäoikeudenmukaisuutta, riistoa ja raastoa tulvii joka ilmansuunnasta, tuuletusikkunasta ja takaovesta. Ja mikä on otollisempi maaperä kuin sormen napsautuksella kaiken saamaan tottuneet perheidensä loiset, jotka turhautuvat laiskuudessaan ja saamattomuudessaan. Kadehditaan niitä, jotka tekevät ja toimivat oman hyvinvointinsa eteen. Ryhdytään anarkisteiksi. Hyvinvointianarkisteiksi. Mikä vitsi.

Eikö tälle ajattelulle sitten osata tehdä mitään? Emmekö enää itse kykene tekemään mitään sen eteen mitä haluamme? Länsimaissa kun harvoin kukaan on todella hädänalainen tai huono-osainen. Koditon. Nälkäinen. Jollakin on pienempi asunto kuin toisella tai vanhempi kännykkämalli kuin toisella. Toinen käy töissä ja toinen nostaa korvausta. Mutta. MUTTA. Jos oma tilanne ei tyydytä, niin eiko sille itse voi tehdä mitään ilman, että kuluttaa energiansa provosoitumalla siitä, mitä itsellä ei ole. Tai pahempi. Mitä toisella on ja että mitä yhteiskunta matemaattisesti on itselle velkaa. Herranen aika.

Miltä maistuisi maailma, jossa ei tarvitsisi kytätä ja kahdehtia sitä, mitä muut saavat tai eivät saa. Voisi saavuttaa sen mitä haluaa ja nauttia siitä mitä on. Jakaa toimeetuloa niille, jotka sitä todella tarvitsevat. Suomessa tämä on säädetty valtion tehtäväksi, Italiassa apua antavat eri tahot. Myös minä, kun näen henkilön, jolle näen avun olevan tarpeen. En välttämättä sille ylipainoiselle, joka kerjää.

Nyt näyttää siltä, että alan itse provosoitua tätä kirjoittaessa, joten panen pisteen. Tunteita ja turhautumista  on paljon mukavampi tuulettaa tekemällä, joten painun mieluummin purnaamaan pururadoille (joita täällä ei ole) tai pyöräteille (joita täältä jo löytyy). Ettei tämä kivi kokonaan sammaloituisi...

Kivet jatkavat vierimistään. (Rolling Stones)
Entä miten tarina päättyi? Osa tekijöistä saatiin kiinni ja osalle some on antanut kasvot ja asianmukaista höykytystä. Kaksi yötä nukuttuaan milanolaiset asettuivat vastahyökkäykseen ja tarttuivat aseisiin: maalipurkkeihin, pesuaineisiin ja harjoihin. Tällä erää sotkut on siivottu ja Cadornan kortteleissa on taas kiva kulkea. Ja kolmen päivän aikana maailmannäyttelyä on käynyt kurkkimassa jo yli puolimiljoonaa vierailijaa.

Tällainen oli vappuviikonloppu tänä vuonna. Ehkä ensi vuonna taas jotakin perinteisempää.

Kommentit

Luetuimmat

Luukku 1: Kun saapuu joulu kaupunkiin

Makunystyrät kuntoon, Riikka ja Jyrki Sukula!

Ananaspizza! Mamma mia!

Koronahorroksesta herätys

Täytetyt paprikat ja parempi mieli