Riekkisen suvun seikkailuja San Lorenzon pilareilla

Mitä tulee kirjoihin, olen kausilukija. Selaan säännöllisesti blogeja, aikakausilehtiä ja sanomalehtiä verkossa, mutta lukukokemuksena kirja on verkkojulkaisuja vahvempi. Tarinaan uppoutuminen vaatii, että kirjaa voi hypistellä samalla kun simät tanssivat tekstin mukana. Sivujen huomaamaton rimputus kuuluu asiaan, kun tapahtumat alkavat elää mielikuvissa.

Talisman I. Alkuosa trilogiasta, joka kertoo sukunimeni tarinan. Faktaa ja fiktiota.
Kesälomalla sain kirjan sedältäni muistoksi - ja ehkä jopa luettavaksi, kuten hän itse on merkinnyt omistuskirjoitukseen. Kotiin palattuamme kirja päätyi matkalaukusta vaatimattomaan kirjahyllyymme.

Pari kuukautta vierähti syyshärdellissä ennen kuin eräänä marraskuisena päivänä pysähdyin kirjahyllyn eteen. Sieltä sedältä saatu kirja tarttui käteen kuin itsestään. Ikkunan takana kelmeä auringonpaiste viestitti, että nyt ovat käsillä viimeiset lempeät syyspäivät. Ulos siis. Juoksulenkkeilijää minusta ei ole tullut ahkerasta yrittämisestä huolimatta, joten pujautin kirjan kassiin ja suuntasin kirkolle. Keskustassa on kivoja paikkoja, joihin pysähdyn mielellään toviksi lukemaan.

Jos määränpää ei vielä lähtiessä ole kirkas, etsiydyn usein Tuomiokirkolle (Duomo), josta on sopivan lyhyt matka joka suuntaan. Italiassa maanteillä liikkuneet ovat varmasti törmänneet tienviittaan "Tutte le direzioni", mikä tarkoittaa, että kyseistä väylää myöten pääsee kaikkiin suuntiin. Italiassa liikuttaessa tämä ei ole aina itsestäänselvyys ilman asianmukaista opastetta. Joka tapauksessa minun sisäisessä pääkartassa juuri Duomon aukiolle on pystytetty kyseinen opastaulu.

Tällä kertaa lukuvietti kuljetti San Lorenzon pylväille (Colonne San Lorenzo), jonne milanolaiset kokoontuvat hengailemaan varsinkin ilta-aikaan ja viikonloppuisin. Kyseessä on keskiaikainen rakennus samannimisen basilikakirkon yhteydessä lähellä Porta Ticinese-nimistä kapunginporttia. Pylväsrakennelma on yksi harvoista paikoista, joka on säilynyt tähän päivään Milanon herttuakunnan ajoilta. Milano oli itsenäinen valtio vuodesta 1395 vuoteen 1797.

San Lorenzon pilarit.

San Lorenzon basilika.
Näiden historiallisten pylväiden väliin oli mukava ujuttautua istumaan ja uppoutua Riekkisen suvun värikkäseen, mutta fiktiiviseen seikkailuun. Kertojana itse setäni. Tarina alkaa kivikauden aikaisesta Saksasta ja kuljettaa lukijan keskiajan hansakauppiaiden maailman läpi aina Ruotsin vallan aikaiseen Suomeen ja Savoon. Vuonna 1600 yksi esi-isistämme saapuu Kuopionniemen kirkkopitäjään, jossa siihen aikaan oli 517 savua, ja raivaa uudistilan Pisavuoren taakse Nilsiään.

Tarina kuvaa kuinka sukupolvet toisensa jälkeen ovat eläneet yritteliästä elämää, josta ei ole uupunut kokemuksia. Historiaan nojautuvan teoksen juoneen mahtuu myös sankaritekoja, joissa urheat esi-isät ovat pelastaneet ihmishenkiä. Viimeisimpänä Kustaa II Adolfin hengen 30-vuotisessa sodassa, josta monien vaiheiden jälkeen sankari palaa Savoon. Hän asettuu  Maaningan Tavinsalmelle, jossa Kreivi Pietari Brahen nimittämänä toimii postiljoonina ja elää onnellisena perheensä - tai miten asiaa katsoo - perheidensä kanssa elämänsä loppun asti.

Tähän päättyy trilogian ensimmäinen osa. 459 sivua mukaansatempaavaa ja mielenkiintoista luettavaa, josta ei siis puutu jännitystä eikä huumoria. Tarinassa johtolankana kulkee Riekkisen suvun onnenkalu, joka on seurannut sukua vuosisatojen virrassa aina kivikaudelta saakka. Talismaani, karhunpäätä muistuttava meripihkamöykky, on palkkio erään muinoin saksanmaalla liikkuneen metsästäjä-keräilijä esi-isän urotyöstä. Aikojen kulussa esine on hukkaantunut suvun jäseniltä, mutta kuin ihmeen kaupalla löytänyt taas takaisin omiensa pariin. Ja niin kun asiaan kuuluu, talismaanin kadottua epäonni on pesiytynyt sukuun ja vastaavasti sen palattua asioille on alkanut löytyä tarkoitus. Mutta missä onnenamuletti on tänään?

Sielläkö se Riekkisen suvun talismaani on? Milanossa, San Lorenzon pylväspihalla kahden laulun voimalla esiintyvän hassunhauskan katulaulajan käsissä?
Ilmeisesti kertomuksen toinen osa on jo julkaisua vailla valmiina ja kolmaskin hyvää vauhtia kirjoituksen alla, joten sukusaralla on tiedossa uusia lukukokemuksia. Mahdollisesti uusimmassa teoksessa raotetaan myös salaisuutta onnenkalun tämänhetkisestä olinsijasta. Kaikkea tätä odotellessa koppaan käteen tutun ja turvallisen Paasilinnan nauruhermoja kutkuttamaan. Nyt saa virkkukoukku jäädä hetkeksi lomalle.

Kommentit

Luetuimmat

Makunystyrät kuntoon, Riikka ja Jyrki Sukula!

Kakkajuttuja ja muita alatyylin ilmaisuja

Ravintolapäivä on joka päivä - tule meille syömään italialaista kotiruokaa

Laukkukoukku

Jäähyväiset