Lyödään hyvästit selibaatille

Maanantai. Ihan liian aikaisin herätyskellon tuttu, lempeästi herättelevä soundi saapui korvakäytävään. Matkalla tajuntaan ääni muuttui ärsyttäväksi. Zeniä ja harmoniaa. Reipasta mieltä ja maailmaa syleilevää sopusointua. Itsellesi vaan, mutisin tahmaisesti ja vannoin jälleen kerran, että maanantaiaamun herätykseksi vaihdan jotain räväkämpää. Sellaista, joka kertanyhtäisyllä irrottaa unihiekat ripsistä ja saa lantion vatkaamaan makuullakin niin, että kroppa singahtaa sängystä kuin laakerikuula lingosta. Ensimmäisenä mieleen tuli Nightwishin Wishmaster.

Kanuunalaukaus uuteen viikkoon unohtui, kun hapuilin häirikköpuhelimeni tyynyn alta ja päättäväisesti annoin itselleni vielä kymmen minuuttia armonaikaa. Ja sitten toiset kymmenen... Viikonloppuisin sänkyyn yksinkertaisesti pamahtaa niin voimakas magneettikenttä, että sen syleilystä on mahdoton ampua räjähdysmäiseen lähtöön. Varsinkaan liibalaabamaisen herätysäänen säestämänä.

Yrittäessäni tökätä luurinnäyttöön kolmatta jatkoaikaa, muistin yhtäkkiä, ettei tänään ollutkaan ihan normipäivä. Nimittäin illalla pääsisin polttareihin (ital. addio al nubilato/celibato), joiden järjestämissoppaa myös minä olin hämmentänyt pienellä puukauhalla. Välähdyksen seurauksena mielihyvän aalto pyyhkäisi lävitseni ja jätti jälkeensä kihelmöivän kivan odotuksen. Siis samankaltaisen tunteen, joka toisinaan huitelee läpi esimerkiksi perjantai-iltapäivänä, kun muistaa, että lauantaiaamuna saa herätä linnunlauluun kellon typerän pimpelipommituksen sijaan.

Kivan odotus pyyhkäisee ylitse siis silloin, kun uskoo, että lystiä on tiedossa. Ja kyseiselle maanantai-illalle sitä oli. Intiimi tiimi Milanossa eläviä suomalaisia oli päättänyt juhlia sisilialaista morsianta, joka tanssii avioliittoon suomalaisen siippansa kanssa juhannuksena Sisilian saarella, Tyrrhenanmeren rannalla. Mutta ennen eksoottisiin mielikuviin uppoutumista ja paratiisirannalle porhaltamista olimme päättäneet varmistaa, että morsmaikku on kyllin tietoinen siitä, millaiseen kanaliemeen tulee sotkeutumaan. Morsiamelle juomapullo täyteen, leijonapaita ylle, suomenlippu salkoon ja sitten baanalle täyttämään hullunkurisia ja uskallusta vaativia tehtäviä.

Ei sentään. Ennakkoluulottumuutta tuleva rouva osoitti jo halutessaan polttarit suomalaisessa porukassa. Peräänantamattomuutta siinä vaiheessa, kun toukokuisena juhlailtana Milanossa oli koleaa, muutama vesipisara tipahti taivaalta silloin tällöin ja tiedossa oli ohjelmaa ulkona pimenevässä illassa. Pääsimme nimittäin aloittamaan bileet töiden jälkeen seitsemän aikaan illalla. Aperitiivilla tottakai. Kuohuviinin ja pienen purtavan jälkeen kaivoimme mailat ja pallot golfbägeistä ja lähdimme radalle. Minigolfradalle. Tulevan avioparin kannalta kyseessä oli tuikitärkeä turnaus, koska pelin aikana ratkottiin yhteiselämään liittyviä asioita. Kuten lasten lukumäärä, hääpäivän viettotapa, riitojen laatu sekä anopin ja avioliiton kohtalo. Ja mikä golflyönneillä on määrätty, se pitää. Ehkä.

(Kuva Terhi Pylväläinen)
Hole in one tai hole in many. Ainakin askel lähempänä avioliittoa. Vielä golfradalla morsiamella olisi ollut mahdollisuus haihtua ilmaan, mutta sen sijaan hän pelasi liittoon oikeuttavaan diplomiin vaaditut reiät. (Kuva Milka Eskola)
 Kuohariaperitiivilla ei kauas golfkentältä pötkitä, joten diplominluovutuksen ja onnistuneen leikkiheikki-valokuvaussession jälkeen parkkeerasimme joukkueemme ruokapöydän ääreen. Pöydän olimme valinneet kodikkaasta grilliravintolasta, jossa herkutellaan perinteiseen milanolaiseen tapaan ja kyytipoikana kumotaan ravintolan itse valmistamaa olutta.

Rapsakoita polenta-alkupaloja popsiessamme ja runsaita pääruokalautasia haarukoidessamme morsian kuvaili elävästi kosinnan kulun ja varsinaisen hääjuhlan järjestämisessä sen, miten suunnitelmat olivat muotoutuneet ja konkretisoituneet pisteeseen, jossa ne olivat nyt viisi viikkoa ennen seremoniaa. Tiedossa on kaikkea muuta kuin vain ylenpalttiseen syömiseen keskittyvät pönötysjuhlat. Miten ihanaa ja romanttista, mutta ennen kaikkea italialaista, jossa hetkestä nautitaan ja ilo otetaan irti täysin rinnoin turhia murehtimatta.

Ennen raikkaan jälkiruoka-ananaksen saapumista nuorikko joutui vielä pieneen suomalaisuustestiin, jossa tiedusteltiin maamme virallisia ja epävirallisia tunnuksia. Joukossa oli sellaisiakin, joista minullakaan ei ollut mitään vainua. Kuten kansallishyönteinen. Hyttystä veikkasin, vaan nyt tiedän totuuden. Suomenkieltä opiskelleena tuleva vaimo myös sai lausuttavaksi kalevalaisen lemmenloitsun, joka saa miehet hurmaantumaan neidosta. Ennen vuorokauden vaihtumista ja kotiinlähtöä päätimme vielä varmistaa, muistaako morsian varmasti minkänäköinen sulhanen häntä alttarilla aikanaan odottaa. Hyvin oli mies muistissa, koska sukkelasti tutut piirteet ilmestyivät puhtaalle paperille. Kyllä tuleva rouva täydessä ruumiin ja sielun voimissa tietää tarkkaan, mitä on tekemässä. Tämä todettiin yhdestä suusta.

Naismuistista heikommalla kädellä syntynyt muotokuva sulhasesta. (Kuva Anna Kotinurmi)

Nyt on lyöty hyvästit naimattomuudelle. Addio al nubilato. (Kuva Saara Karhu)
 Ravintolasta pimeään yöhön astui iloinen ja tyytyväinen polttariseurue. Kuin lämmin henkäys koleassa kesäsäässä. Iloiset hyvästit toisillemme ja selibaatille. Ja golfradan viimeisen reiän lupaus siitä, että häiden jälkeen ainakin kerran vielä hyppäämme samaan liemeen. Rypäleistä puristettuun tietenkin. Että tällainen voi olla työnaisen maanantai.

Kommentit

Luetuimmat

Luukku 1: Kun saapuu joulu kaupunkiin

Makunystyrät kuntoon, Riikka ja Jyrki Sukula!

Ananaspizza! Mamma mia!

Koronahorroksesta herätys

Täytetyt paprikat ja parempi mieli