Makunystyrät kuntoon, Riikka ja Jyrki Sukula!

Millainen elämys mahtaakaan syntyä, kun yhdistetään Riikan tuottama viini, Jyrkin kokkaama kotiruoka, pieni seurue Milanon seudulla viihtyviä suomalaisia ja tavalla tai toisella näihin sotkeutuneita italialaisia?

Se piti tietysti selvittää eräänä toukokuisena lauantaipäivänä, jolloin eri puolilta Lombardiaa starttasi muutama autokunta päämäränä Serralunga d'Alba, pieni idyllinen maalaiskylä Piemonten maakunnassa. Tarkemmin navigaattoreihin naputeltiin osoitteeksi Sukulan viinitila, jonne olimme sopineet viinitarhavierailun ja lämminsavulohilounaan. Nyt joku saattaa kysyä, että miksi ihmeessä italialaisten herkkujen keskellä olimme valinneet pääruoaksi suomalaisittain tyypillisen lämminsavulohen? Selitän.

 Kalan lämminsavustus on melko tuntematon valmistusmenetelmä ainakin mun italialaisessa ystävä- ja tuttavapiirissäni, mutta lohi on arvokala täälläkin. Tuntemani täkäläiset kalaruoan ystävät, jotka ovat saaneet iskeä hampaansa lämminsavuloheen, ovat poikkeuksetta ihastuneet kyseiseen lohiruokien kuninkaaseen. Se on myös yksi mun suomalaisista lempilautasistani, jonka taatusti muistan mainita aina, kun keskutelun aiheena on ruoka. Ja aika usein on.

 Kun joulun alla vierailin kahden ystävättäreni kanssa Sukulan tilalla maistamassa viinien kuninkaaksi julistettua Baroloa, Riikka kertoi paikallisia juustoja ja leikkeleitä mutustellessamme kuinka kyläläiset puolestaan ovat ihastuneet heillä savustettuun loheen. Kalaan, joka on kotoisin alueen pienestä lohikasvattamosta. Siis hetkinen. Täällä kukkulan rinteellä sijaitsevalla, viiniköynnösten ympäröimällä piemontelaisella pientilalla voisi syödä lähiseudulla kasvatettua, osaavin käsin savustuspöntössä savustettua ja valmistettua lohta. Kyytipoikana tilan omia ja lähialueella tuotettuja viinejä. Ilmiselvä kesäpäivän viettopaikka.

Savulohilounas syntyy taitavissa käsissä lähialueen kalakasvattamon tuoreesta kalasta.

Milanosta Serralunga d'Albaan ajaa parissa tunnissa, mutta koska lauantai, varasimme ajoaikaa tunnin verran enemmän mahdollisten ruuhkien ja eksymisten varalta. Aiempi käyntikerta, printattu ajoreitti ja navigaattori kännykässä takasivat kuitenkin sen, että olimme ajoissa, joten ensimmäisenä ajoimme Serralungan pikkuruiseen kylään.
Kiipesimme kukkulan laella sijaitsevaan linnoitukseen, josta avautui huikea näkymä kesäauringossa kylpevän maakunnan yli aina vuoristoon saakka, missä korkeimmat huiput olivat yhä lumen peitossa. Linnaan pääsee opastetulle kierrokselle, jota olen kovasti kuullut suositeltavan, mutta tällä kertaa tyydyimme käyskentelemään linnan pihamaalla ja kulkemaan kylän raiteilla.

Etelä-Piemontelaista maalaismaisemaa Serralunga d'Alban ikkunasta katsottuna.

 Kun saavuimme tilalle, Riikka oli meitä vastassa rosekuohuviinin kanssa. Tuotapikaa myös pieni apukokki riensi tarjoilemaan maukkaita lohitartar-leipiä. Siinä tarjoilujen hyväillessä makunystyröitä esittäydyimme puolin ja toisin ja aloitimme yhteisen kesäpäivän vieton leppoisan pikkujuttelun merkeissä.
Auringon säteet suorastaan hukuttivat alueen syleilyynsä ja viinitarhan köynnösten hennon havinan keskellä pääsimme myös seuraamaan aitiopaikalta lohen savustusta ja lounaamme valmistumista. Kaikki aistit avaava herkullinen hetki ennen viinitarhaan siirtymistä.

Ruokahalun herättäjänä taivaallisia lohitartar-leipiä pirteästi kuplivan laadukkaan kuohuviinin kera. (Kuvat: Terhi Pylväläinen)

Pääasiassa Sukuloilla viljellään Nebbiolo-rypälettä, josta valmistettava Barolo on yksi arvostetuimmista viineistä alan harrastajien keskuudessa. Viini kuuluu Italian valtion takaamaan korkeimpaan laatuluokkaan DOCG (Denominazione di Origine Controllata e Garantita), mikä käsittää tarkkaan määritellyn tuotanto- ja valmistusprosessin lisäksi myös tuotantoalueen ja -määrien rajoittamisen.
 Baroloa tuotetaan hyvin suppealla, noin 1300 hehtaarin alueella eteläisessä Piemontessa. Maailmanlaajuisesti ajatellen alue on todella pieni, esimerkiksi noin 25 kertaa pienempi kuin kuuluisa Champagnen alue Ranskassa, minkä takia myös Barolo-viinin vuotuiset tuotantomäärät ovat pienet. Siksi viininystäville Barolon alue on yksi tärkeimmistä pyhiinvaelluskohteista Italiassa.

Riikka Sukula kertoo selkeästi ja mielenkiintoisesti viininviljelystä ja sen haasteista. Tila sijaitsee Barolon alueella, joka on viininystävien tärkeimpiä pyhiinvaelluskohteita Italiassa.

Nebbiolo-rypäleen hienon hienoja kukintoja toukokuussa. Vain murto-osa kehittyy ja kypsyy mehukkaiksi rypäleiksi terttuissaan niin, että syys-lokakuussa ne koristavat köynnöksiä ennen sadonkorjuuta.

Mutta ei todellakaan tarvitse olla asiantuntija vieraillakseen Sukuloilla, koska Riikka osaa kertoa viljelystä, tuotannosta ja niiden haasteista erittäin selkeästi ja kiinnostavasti. Noin kahdeksan kuukautta kestävä kasvuaika jakautuu useaan vaiheeseen, joista pääosa hoidetaan käsityönä, kuten kasvuston ohjaaminen, energiavarkaiden hätyyttäminen ja vihreä sadonkorjuu.
Eikö viinitilallisen arki sitten olekaan sitä, että vuodesta toiseeen istutaan noja- tai aurinkotuolissa odottamassa sadon kypsymistä ja sitten, kun sato on korjattu, rypäleet poljettu ja laitettu valmistusprosessiin, palataan jälleen tuoliin odottamaan seuraavan vuoden satoa? Se kannattaa käydä itse selvittämässä paikanpäällä, vaikka kiinnostuksen kohteena olisikin itse lopputuote ja sen nauttiminen. Koska tässä tapauksessa tieto ei lisää tuskaa vaan nautintoa.

Jos aperitiivi oli avannut ruokahalun, niin käynti viinitarhassa herätti viinihalun. Oli aika siirtyä ruokapöydän ääreen. Alkuruokana isäntäväki tarjoili nokkoskeittoa Muumi-mukeista. Se oli oiva aloitus suomalaispainotteiselle kotiruokalounaalle, jota kyyditsivät paikalliset viinit. Lämpimän savulohen lisukkeena saimme hölskykurkkuja, perunasalaattia, tuoresalaattia sekä parsaa ja keitettyjä munia, ja koko komeuden kyytipoikana korkeimpaan laatuluokkaan kuuluvaa Roero Arneis-valkoviiniä. Talon omaa Barolo-viiniä nautimme maukkaiden paikallisjuustojen kera, ja vielä jälkiruoaksi lusikoimme jäätelöä. Ruoansulatusta auttamaan lähetimme espressot ja snapsit. Voe pojat! Liian paljon hyvvee on ihanoo.

"Mitähän hyvää Jyrki on tehnyt perunoista tänään?"

Italiassa ei ole itsestäänselvyys, että perinteisiin suomalaisiin ruokiin kuuluvia raaka-aineita löytyy tai että maut olisivat samanlaiset kuin Suomessa. Esimerkkinä uudet perunat ja mansikat, jotka maistuvat erilaisilta Suomessa ja Italiassa. (Kuva: Terhi Pylväläinen)

Italiassa sanotaan, että viiniä pitää maistaa siellä, missä se viljellään ja tuotetaan. Viinin maku muuttuu paitsi aika- myös maantieteellisellä matkalla. (Kuva: Terhi Pylväläinen)

Siinä se on. Herkku, jonka takia kannatti ajaa yli 150 km. Sivuunsa.

Vaikka lounasruokailun teemana oli suomalainen ruoka, ruokailuun käytettävä aika noudatti italialaista ajanlaskua. Minuuttien asemesta ruokapöydän ääressä viihdytään tunteja. Niinpä iltapäivä oli jo pitkällä, kun tyytyväinen ja kylläinen seurue nousi ja siirtyi hetkeksi terassille ennen paluumatkalle lähtöä. Viimeisiä valokuvia, silmäyksiä upeisiin maisemiin, raukean maalaiselämän henkäyksiä, kiireettömyydestä nauttimista, kiitoksen sanoja ja iloiset hyvästit. Seuraavaan kertaan. Hieroitte makunystyrät kuntoon, Riikka ja Jyrki Sukula!

Kylläinen ja tyytyväinen retkiseurue. Kaikin puolin onnistunut lounasretki Serralunga d'Albassa. Suosittelen (http://www.sukula.com/).