Pyöräillessä pinna voi katketa

Varmana siitä, että aurinkoinen kevät saapuisi Milanoon maaliskuussa, ostin hyvissä ajoin polkupyörän. Upouuden kaupunkileidin korvaamaan edeltäjänsä, joka puolitoista vuotta sitten päätyi kierrätykseen pitkäkyntisten ansiosta.

Pitäisikö pyörävarkaat pistää linnaan?

 Polkupyörän omistajalle keskusta-asumisen nurjapuoli näyttäytyy muun muassa niin, että toisinaan sitä huomaa olevansa entinen polkupyörän omistaja. Lukittu sisäpiha ja paksuin panssariketjukaan eivät ole este voroille saati että jos pyörän jättää heikon lenkin varaan metropysäkille tai muuhun julkiseen tilaan. Tosin Italiassa sanotaan, että polkupyörää ei varasteta, se lainataan. Meidän taloudessa saldo on joka tapauksessa miinusmerkkinen, minkä yksinkertainen kirjanpito vahvistaa. Tasaisesti vuosittain kiertoon on lähtenyt pari vemputinta, joista yksikään ei ole löytänyt takaisin kotiin. Parin fillarin kohdalla voidaan toki puhua lahjoituksesta, sillä käytännöllisesti katsoen rosvo ei ole tarvinnut edes kynsileikkuria pyörän vapauttamiseksi kahleista. Aseeksi on riittänyt äly, jota lukitsijalla ei ole ollut riittävästi. Päivänselvää varmaan, että lukkoonlaittaja olen ollut minä.

Nyt on kuitenkin tarkoitus pitää omaisuudesta parempi huoli. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että käytön jälkeen pyörä ajaa hississä neljännen kerroksen parvekkeellemme säilytykseen. Reissussa riimutan sen itseensä ja maassa tiukasti kiinni oleviin tolppiin ja telineisiin. Yritän toimia näin ainakin siihen asti kun ruoste on turmellut leidibaikkini. Sitten se on helpompi antaa varkaiden vietäväksi. Ei tule enää niin suuri suru puseroon.

Kaupungista maaseudulle muutaman tunnin polkemisella. Varusteet kunnossa eikä kelloa näy.

 Turvatamineista on turha puhua, koska niitä näkee aivan liian vähän. Neonliivin, heijastinten ja valojen avulla yritän pitää huolen näkyvyydestä liikenteessä, mutta myönnän, että valitettavan usein kypärä jää kotiin. Siitä voi syyttää vain omaa tyhmää - ja tyhjää - päätä. Mukavuus ja turhamaisuus ennen kaikkea.

Sen sijaan hirvittää katsoa, miten välinpitämättömiä aikuiset ovat varsinkin pienten lasten turvallisuuden suhteen. Tai ehkä oikemmin olisi sanoa ajattelemattomia, koska luulen, että valistuksella asiaa saataisiin kohennettua pikaisestikin. Varmasti kosteassa helteessä piltit kiukuttelevat kypärää ja suojuksia vastaan, mutta monet pysyväksi jääneet verokokeilut nähneenä olen sitä mieltä, että pakon edessä kaikkeen ensin taipuu ja sitten tottuu. Joka tapauksessa tosiasia tänään kevyenliikenteenväylällä on se, että täällä huristellaan kuin kaikkivoipaisella 70-luvulla.

Pyörätiellä pyöräillään, mutta tehdään siellä paljon muutakin. Italiassa. 

Viime vuosina kaupungin sisäisessä liikenteessä polkupyöräily liikkumismuotona on lisääntynyt. Annan ison plussan Milanon kaupungille jatkuvasti kasvavasta pyörätieverkosta ja polkupyörän vuokrauspalvelusta (BikeMi). Vuokrapyörän saa käyttöön kahden tunnin ajaksi 1,50 eurolla. Ensimmäinen puolituntinen on ilmainen. Olen laittanut mietintämyssyyn palveluun rekisteröitymisen, koska vuokrapyörällä voisi sotkea työmatkat ilman että tarvitsee olla huolissaan pyörävarkaista. Työmatka taittuisi puolessa tunnissa, joten kaupunkifillarilla ketjun veivaus kustantaisi 36 euron vuosimaksun verran.

Työpaikkapolkijoiden lisäksi vuokrapyörät ovat matkailijoiden suosiossa. Päivälippu maksaa 2,50 euroa ja siihen päälle 1,50 euroa per parituntinen. Kauniina päivänä kaupunkia on kiva katsella satulassa istuen. Kahden tunnin välein kulkupeli on vaihdettava, koska käyttöaika on rajattu näin. Mutta vaihto onnistuu kätevästi, koska kaupunkialueella pyöräparkit ovat tiheässä.

BikeMi. Polkupyörien vuokrauspalvelu.

 Sen sijaan sujuvan pyöräilyverkoston rakentaminen valmiiksi ahtaaseen kaupunkiin on mahdotonta, joten puikkelehtimaan joutuu. Fillarikaista syntyy niin, että leveämmästä väylästä nipistetään kaistale, johon pläjäytetään punainen päällyste ja maalataan polkupyörä. Pyörätie alkaa, se päättyy, jatkuu autokaistana, vaihtaa tien toiselle puolelle, loppuu kokonaan. Ja taas alkaa jossakin. Joskus se kulkee jalkakäytävän rinnalla, toisinaan ajoradan puolisona. Muutaman vuoden sisällä kaupunkikuvaan ilmestyneenä väylän käyttö on sekin monipuolista. Enemmän tai vähemmän sulassa sovussa kaistale kuuluu yhtälailla pyöräilijöille, jalankulkijoille, lenkkeilijöille, lemmikkien ulkoiluttajille ja pysäköidyille autoille.

Suomalaiseen pyörätiestöön ja liikennekulttuuriin tottuneen on varmasti hankala hahmottaa pyöräilyn ihanuutta, mutta kärsivällisyys, huomaavaisuus ja tarkkaavaisuus ovat valttia kaupunkipyöräilyssä. Tämän kun pitää mielessä, fillari on mutkaton ja mukava tapa liikkua.

Pyöräteitä on monennäköisiä. Mutta nyt niitä ainakin on.

 Ensi viikolla pyöräilemme Huonekalumessujen (Milan Design Week 2015) ja erityisesti siihen liittyvän Fuori Salone-tapahtuman puitteissa. Reaaliaikaisia päivityksiä Anniinankulman fb-sivulla ja Instagramissa.