Joulun salaisuus

Trin triin, trin triin...
- Haloo.
- Täällä soittaa Asia, onko Joulupukki? kysyy kirkas pikkutytön ääni.
- Joulupukkihan se täällä, hohoo. Mitä kuuluu, Asia? Oletko ollut kiltisti?
- Joo, tyttö vastaa iloisesti.
- Annahan kun joulupukki katsoo... kas tässä se on. Oletpa kirjoittanut pitkän kirjeen.
- Niin. Katsos kun minulla oli paljon asiaa. Ja sitten täällä on vielä siskot ja äiti ja isä ja mummo... ja ukki.
- Jopas jotakin. Tässä lukee, että asut Italiassa. Joko siellä on lunta?
- Ei ole, tyttö naurahtaa.
- Jaaha, minun on vissiin paras tuoda vähän tullessani. Sopiiko?
- Joo. Voiko pikkusiskokin puhua sinulle?
- Tottahan toki, hohoo. Muista olla kiltisti. Jouluna tavataan. Ciao Ciao!

Kännykkä siirtyy pikkusiskolle ja tarinatuokio Joulupukin kanssa jatkuu hetken.

Oothan meille vanha tuttu, puuhkalakki, Kalpanuttu.

Tietenkään puhelinlangat eivät pirisseet Korvatunturilla asti, vaan pukin luuri oli unohtunut meille. Silti eräs pieni italialainen neiti saa vielä hetken aikaa elää joulupukkitarinaa, joka kahdeksanvuotiaalla on jo alkanut horjua. Ennen puhelua pukille tyttö oli ilmoittanut isälleen epäilevänsä, että ehkäpä ukki hoitaa myös joulupukin tointa. Kyllähän eläkeläinen ehtii tonttujen kanssa lahjoja jakamaan kerran vuodessa. Ja kun ukki on sopivanikäinenkin, ainakin kolmesataavuotias. Mutta kun lapsi pääsi juttelemaan samanaikaisesti ukin ja joulupukin kanssa, epäilyksen pilvi haihtui. Ainakin vielä vähäksi aikaa, ja joulunodotus nousi uuteen vauhtiin.

Mulla jouluvalmistelut ovat yhä aamutossuissa, mutta aattoaamuna ajattelin laittaa hihat heilumaan ja loihtia kotiin joulua. Milanossa kulkiessa joulun läheisyys ei ole vielä tarttunut. Päivisin kadut kylpevät auringossa ja pimeän laskeutuessa syttyvät hurjat, monissa väreissä kirkuvat ja vilkkuvat lamppuviritelmät. Sanoisin, että kitsch-tyyliset valohirvitykset pikemmin loitontavat lempeän joulurauhan etsijää kuin loihtivat maailmaasyleilevää lämpöä ja sisäistä rauhaa.

Olen joskus aiemminkin miettinyt, että mikä joulukoristelussa menee vinksalleen estetiikkaa rakastavassa Italiassa. Usein ulkoiset puitteet jäävät hyvin arkisiksi, häthätää kyhätyiksi puolivalmisteiksi. Tai sitten mauttomiksi ylilyönneiksi, jotka sopivat kontekstiin yhtä hyvin kuin englantilaiset joululaulut saksalaiseen olutjuhlaan.

Joulu on taas, joulu on taas... Nalle Puh ystävineen poistuu takavasemmalle pukin saapuessa.

Nyt tarkkana. Onko ajovalot kunnossa?

 Totuuden nimessä toki koristelusta löytyy paljon kaunistakin, mutta taas tänä vuonna katukuva kokonaisuutena on vaisu. Voiko laimeuden aiheuttaa lumen puute? Vai kenties se, etten itse ole juuri käärinyt hihoja? Sanotaan, että tekemällä syntyy ja uskon, että siinä on hitunen totta. Puuhastelu noin yleensä ottaen on mukavaa ja jos lopputulos tyydyttää, se luo onnistumisen iloa. Toisaalta siivouskin vimmatun kiroilun säestämänä päättyy lopulta helpotuksen huokaisuun ja hetken mielihyvän tunteeseen siitä, kun kotona paikat ovat järjestyksessä ja puhtaat tuoksut pussissa.

Mutta olen laiska. Ihan mahdottoman laiska. Niinpä tänä jouluna aion päästä joulutunnelmaan havainnoimalla. En enää niinkään ympäristöä kuin ihmisiä. Federico kokkaa, vähäiset joululahjat ovat muissa kuin omissa käsissä syntyneet ja kodin pintapuolinen pakkelointi... No olkoon siinä minun korteni joulukekoon. Mutta tunnelma. Se tulee tänäkin vuonna ihmisistä. Ensimmäinen joulutunnelmatähti syttyi pienten tyttöjen puhelusta joulupukille.

Viime perjantaina karkasin kesken päivän hakemaan työnantajan joulupullalähetystä. Odottaessani bussia rautatieaseman kyljessä katselin kuinka kodittomat laitapuolen kulkijat istuivat ulkosyvennöksissä tonttuhatut päässä ilolientä litkien ja keskenään poristen. Alkuiltapäivästä ensimmäiset soihdut olivat jo sammuneet ja ennättäneet höyhensaarelle. Vinossa pojottavat lakit ja touhuaminen syvennöksissä muistutti iloista hälinää tonttujen pajassa. Toinen tähti joulutaivaalla.

Asemarakennuksen syvennöksissä voi nähdä vilaukselta hiippalakkeja. Tonttu Torvinen on salainen, mutta kuhinaa piisaa nuorempien tonttujen tiimeltäessä.

 Joulukortti kädessä, luuri korvassa, someviesti laatikossa. Kanssaihmiset kaupungilla, perhe ja ystävät ympärillä. Virtuaalisesti, fyysisesti ja ajatuksissa. Tähtiä alkaa syttyä lisää. Ulkoisilla asioilla voi luoda puitteet, mutta kyllä vaan ajatuksen voima ja ystävällinen sana kantavat kauas. Ja kääntävät suupielet hymyyn. Tänä jouluna annan aikaa itselle, olen hyvällä tuulella. Toivon tällä tavoin löytäneeni joulun salaisuuden. Sisäisen rauhan ja hyvän mielen, jota voi jakaa eteenpäin.

Tunnelmallista joulunaikaa!