Pasta alla Cremasca

Talven kylmimmät päivät ovat vierähtäneet pitkälti kotioloissa, jos ei lasketa työn vaatimia pakkoliikkeitä eikä muutamia ihan mieluisia tapahtumia, jotka ovat kuljettaneet posken- ja sormenpäät ulos kohmettumaan. Kotona vilua pakoillessa on tullut tehtyä monenlaista äärimmäistä laiskuutta vaativaa hommaa, kuten löhöiltyä divaanilla silmät televisiota tai näyttöruutua tapittaen. Toisinaan vain kädet ovat työskennelleet tuottaen villalangoista erilaisia lämmikkeitä samaan aikaan kun aivot ja ajatukset ovat paenneet erilaisiin virtuaalisiin ympäristöihin.

Ihan turhaa television töllötys ei sentään ole ollut, koska eräänä sunnuntaiaamupäivänä tykkäämässäni kokkausohjelmassa törmäsin mielenkiintoiseen ohjeeseen, jonka tarjoilen nyt teille.

Pasta alla Cremasca. Reseptissä suositellaan tummien keksien käyttöä, jotta annos saa vähän väriä. Mutta väristä viis, herkullista on. Koska unohdin ottaa omat kokkauskuvat, kaikki artikkelin kuvat olen pöllinyt eri lähteistä. (Tämä kuva on täältä)


Pasta alla Cremasca
neljälle hengelle

350 g  pastaa esimerkiksi simpukkaa tai perhosta
100 g  voita
4-8     salvian lehteä
8 rkl    tummaa amarettikeksiä (3-5 kpl koosta riippuen)
8 rkl    parmesaaniraastetta
suolaa


Kaada lasiin ruoanlaittojuoma. Mielellään punaviiniä.
Keitä pasta runsaassa suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan.
Pastan kiehuessa sulata voi miedolla lämmöllä kattilassa ja heitä joukkoon salviat. Jottei voi kärähdä, minä yleensä sammutan tulen heti, kun voi on sulanut.
Laita amarettikeksit keittiöpyyhkeen sisään ja murskaa ne käyttäen joko nyrkkiä tai jotain kättä pidempää kuten mukinpohjaa tai vasaraa. Murskeen kuuluu jäädä hieman rosoiseksi, se ei missään nimessä saa olla pelkää pulveria.
Tässä vaiheessa voit ottaa kelpo kulauksen lasista odotellessasi pastan kypsymistä.
Kun pasta on valmis, käytä se lävikössä ja kaada takaisin keitinkattilaan. Älä huuhtele pastaa.
Lisää kattilaan maustunut voisula - salviat voit noukkia pois ennen kaatoa tai jos keksit olivat vaaleita, salviat voivat jäädä värittämään annoksia - amarettimurska ja parmesaaniraaste. Sekoita kunnolla ja tarkista maku.
Annostele värikkäille lautasille, täytä viinilasit ja kutsu porukka syömään.

Ruokapöydässä ota reilusti vastaan saamasi kehut. Olet ne ansainnut.

Tämän ruokalajin salaisuus on amarettikeksien ja parmesaaniraasteen yhdistelmä. (Kuvat täältä ja täältä)

Kommentit

Luetuimmat

Luukku 1: Kun saapuu joulu kaupunkiin

Makunystyrät kuntoon, Riikka ja Jyrki Sukula!

Ananaspizza! Mamma mia!

Koronahorroksesta herätys

Täytetyt paprikat ja parempi mieli