Anniinankulma

Aloitin työmatkojen kulkemisen polkupyörällä vasta viikko sitten. Tekosyiden lista siihen, miksi nousin satulaan kohtalaisen myöhään, on pitkä, mutta mainittakoon päällimmäisenä laiskuus. Sitten on tietysti kevätsateet tai ainakin uhkaavannäköiset sadepilvet, joita loppujen lopuksi olen nähnyt enemmän television sääennusteissa kuin ikkunasta ulos katsomalla. Enivei. Koko viime viikolle oli tiedossa pelkkää polloa ilman pilvenhattaraa, joten pumppasin kesäkumit, keräsin vaihtovaatteet kassiin, liimasin ylimääräisiä silmiä verkkatakin selkään ja pistin pyöräilylaulun soimaan. Sitten sain vielä huiman idean kuvata matkantekoa videolle, joten tämän postin myötä Anniinankulma on siirtynyt myös vlogiaikaan. Seuraavassa vajaan kymmenen minuutin video siitä, millaisissa merkeissä pyöräilin noin kahdeksan kilometrin matkan ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Vaikka Milanon liikenteessä pätee vanha kaupunkiviidakon laki "mieluummin hengissä kuin oikeassa", pyöräily kaupungin kesk...

Maanantai. Ihan liian aikaisin herätyskellon tuttu, lempeästi herättelevä soundi saapui korvakäytävään. Matkalla tajuntaan ääni muuttui ärsyttäväksi. Zeniä ja harmoniaa. Reipasta mieltä ja maailmaa syleilevää sopusointua. Itsellesi vaan, mutisin tahmaisesti ja vannoin jälleen kerran, että maanantaiaamun herätykseksi vaihdan jotain räväkämpää. Sellaista, joka kertanyhtäisyllä irrottaa unihiekat ripsistä ja saa lantion vatkaamaan makuullakin niin, että kroppa singahtaa sängystä kuin laakerikuula lingosta. Ensimmäisenä mieleen tuli Nightwishin Wishmaster. Kanuunalaukaus uuteen viikkoon unohtui, kun hapuilin häirikköpuhelimeni tyynyn alta ja päättäväisesti annoin itselleni vielä kymmen minuuttia armonaikaa. Ja sitten toiset kymmenen... Viikonloppuisin sänkyyn yksinkertaisesti pamahtaa niin voimakas magneettikenttä, että sen syleilystä on mahdoton ampua räjähdysmäiseen lähtöön. Varsinkaan liibalaabamaisen herätysäänen säestämänä. Yrittäessäni tökätä luurinnäyttöön kolmatta jatkoaikaa, m...

En yleensä lupaa mitään, koska en luota siihen, että pystyn pitämään lupaukseni. Varsinkaan itselleni. Olen melkoinen tuuliviiri ja takinkääntäjä, ja siksi pyrin antamaan vain lupauksia, jotka uskon kykeneväni lunastamaan.  Tämän kirjoitettuani voin samantien kääntää sormen osoittamaan itseäni, sillä laiskaan blogiuraanikin mahtuu muutamia asioita, joita en ole saanut toteutettua tähän päivään mennessä. Esimerkiksi en ole vieläkään saanut palkattua pieneen kotiimme siivoojaa, vaikka niin uhosin kirjoittaessani arkielämää helpottavista asioista . Emme myöskään ole valloittaneet Italiaa sudentin savolaisen arjen tarpeeseen synnyttämällä savustuspussilla, vaikka aiheesta kirjoitin aikoinaan suureleisesti otsikolla: lämminsavulohi valtasi markkinat .  Tänä aamuna blogilistan tarjontaa silmäillessäni eteen hyppäsi Rahaa säästävän äidin vesipostaus , jonka nähtyäni lupausgeneraattorini heitti välittömästi ilmoille uuden sitoumuksen: tästä lähtien juon vettä. Enemmän vettä ja use...

Esko Kyrön blogissa on arvonta , johon osallistumalla voit voittaa päheän palkinnon. Palkintoa enemmän ihastuin kuitenkin varsinaiseen tehtävään, jossa tiedustellaan lukijoiden mielipidettä siitä, mikä on suomenkielen kaunein sana.  Tottahan toki uteliaisuuteni nosti päätään kuin matelija, joka terävöityy seuraamaan käärmeenlumoojan soittoa. Aloin plärätä läpi vastauksia, joita oli tipahtanut kommenttilootaan jo hyvän matkaa yli kahden sadan siinä vaiheessa, kun menin Eskon blogia nuuskimaan. Poimin joukosta monta kaunista sanaa, mistä isoa osaa itse en olisi edes osannut ehdottaa. Yllättävien sanojen ohella mielenkiintoista oli pohtia sitäkin, että mikä oli mahtanut olla se keskeisin kriteeri, jonka perusteella vastaaja oli sanansa valinnut.  Sitten hoksasin sanan, joka piirsi pienen hymyntapaisen kasvoille. Pupu. Kiva ja suloinen sana, jota on mukava kuiskia esimerkiksi puolison korvaan, kun ollaan hempeitä. Paitsi jos puoliso on italialainen. Nimittäin pastanjauhajan k...