Anniinankulma

On joulukuun viimeinen päivä ja aika kirjoittaa loppusanat kuluneen vuoden kirjaan. Mutta millaisen tarinan olen nitomassa vuoden 2015 kansien väliin? Uuden kynnyksellä. Kaikki tai ei mitään. Vai mitä?  Vuosi sitten kynnyksellä seistessä tunnelma oli innostunut. Vaikka omassa elämässäkin oli odotettavissa pieniä mullistuksia, maailmannäyttely Expon konkretisoituminen sytytti liekin. Seitsemän vuoden ajan Milano oli tohkeissaan valmistautunut isännöimään näyttelyä, johon yleisesti ottaen liitettiin suuria odotuksia, mutta jota toisaalta myös kritisoitiin voimakkaasti. Kun näyttelyalueen portit sulkeutuivat lokakuun lopussa, varmasti sadattuhannet takit tuntuivat tyhjiltä. Tilalle astui kuitenkin ylpeys ja riemu siitä, että toteutus oli onnistunut yli odotusten jättäen jälkeen innokkaita messukävijöitä ja toiveikkaita osallistujia. Unohtamatta kylvettyjä siemeniä, joiden satoa korjataan moneen otteeseen tulevaisuudessakin. Elämysten Expo 2015. Yhden aikakauden päätös. ...

Päällä talvisen maan hetki kuin ikuisuus mi pienen kissan jaloin luokseni hiipii. Tääl tarinain lähteellä asua saan mis viulu valtavan kaihon ikisäveltään maalaa laulullaan herättää maan. - Taikatalvi: Tuomas Holopainen - Finlandia Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta. Toivotamme Federicon kanssa rauhaa, rakkautta ja hyvää joulumieltä jokaiseen kotiin.

Edellisen Expo-maratonin jälkeen ajattelin laskea ilmoille nopean, hajuttoman ja mauttoman narahduksen. Sellaisen kotoisen arki-iltana käydyn dialogin. Tai kaksi. Koska ilta kotioloissa meni ikäänkuin puolivaloilla kummallakin, luonnollisesti kommunikointikin oli sen mukaista. Hysss. Ei kerrota kenellekään.  Fede tuli tarmokkaan päivän päätteeksi kotiin, touhusi jotakin, sai työpuhelun ja puhelun päätyttyä katosi kylppäriin. - "Mä meen nyt pesemään toisen jalan", mies huikkaa mennessään. Istuin parin metrin päässä uppoutuneena dialogiin tietokoneen kanssa, mutta silti jokin lauseessa herätti. - "Siis mitä, miten niin vaan TOISEN jalan?", ihmettelin uteliaana. - "Mitä toiselle on tapahtunut? Miksei sitäkin voi pestä?" - "Koska mä pesin sen just ennen kun tuli puhelu", kylpyhuone vastaa. Okei. Ja nyt kun kysyt, niin vastaan, että melkein aina mies pesee jalat työpäivän jälkeen ennen kuin astuu kotisukkiin tai -tossuihin. Kokovartalosuihkun ai...

Italia teki sen! Voitti haasteen itsensä kanssa. Olen tällä hetkellä erittäin ylpeä milanolainen. Kaupunki toimi kuuden kuukauden ajan Expo2015-maailmannäyttelyn isäntänä ja luotsasi tapahtuman satamaan onnistuneesti monella mittarilla arvioituna. 184 aukiolopäivää ja 21,5 miljoonaa vierasta. Epäilevät tuomaat jäivät kakkoseksi kun terveellä itsetunnolla ja uskolla osaamiseen kannustetut organisaattorit näyttivät, mihin ihmiset, kansakunta ja maailmankansalaiset pystyvät, kun yhteistä tahtoa ja rohkeutta riittää. Asenne, jota ihailen täydestä sydämestä. Vaan tässä näyttelyssä ei ole häviäjiä, ainoastaan voittajia. Elämänpuu, jonka juuret ovat vedessä. Mahdotonta. Mutta kun uskoa ja tahtoa riittää, niin mahdottomasta tulee totta. L'albero della vita, elämänpuu, on Expo 2015 - maailmannäyttelyn symboli.  Lauantaina alkuillasta maailmannäyttely julistettiin virallisesti päättyneeksi. Päättäjäisseremonia oli energisyydessään vaikuttava mutta samalla niin tunnelmallinen, että mil...

Tasapainoinen kahdeksan on minulle tänään erityisen merkittävä. On nimittäin kulunut kahdeksan vuotta aamusta, jolloin avasin silmäni ensimmäistä kertaa Milanossa. Taajamassa, jonka piti olla kotini vuoden verran, mutta jonka katuja olen jäänyt kulkemaan. Todennäköisesti niin yksinkertaisesta syystä, että en ole saanut kaupungista tarpeekseni. Parin ensimmäisen kuherrus- ja kotiutumisvuoden jälkeen arki tosin jätti muuttoilmoituksen samaan osoitteeseen kanssani, mutta silti joka kerta suurkaupungin sammioon kurkatessa sieltä ammentaa uusia asioita. Taitaa vain yksi ihmiselämä olla liian lyhyt aika näkemään ja kokemaan kaikkea sitä, mihin uteliaisuus opastaisi. Mutta toisaalta kova kiirekään ei ole se kaikkein paras elämänkumppani, joten yritän nyt luovia tässä maastossa miten parhaalta tuntuu. Tasapainoinen kahdeksan on oiva numero kuvaamaan fiilistä. Juuri nyt kun käsillä ovat syksyn aurinkoiset päivät, mutta iholla tuntuu jo vuodenajan kuulas kosketus. Muinaisen roomalaisen kalente...

Loman jälkeen sitä kuvitteli, että nyt akut on ladattu niin, että tuntuu taas mukavalta heittäytyä täysin siemauksin italialaiseen arkikaruselliin. Valitettavasti kuvitelma karisi ensimmäisten putoavien lehtien myötä ja reippaan aloituksen jälkeen tahti hiipui. Alkanut syksy on edennyt tahmeasti. Etsintäkuulutus. Rautaista otetta kaivataan ja pian.  Toki kuluneeseen puoleentoista kuukauteen on mahtunut muutamia ihan loistojuttuja, kuten tuttavapariskunnan päivänmittainen vierailu Milanossa, osterihipat suosikkipubissa ja maailmanmestaruustason saappaanheittokisat Ascoli Picenossa, jossa saappaat karkasivat käsistä myös viime vuonna . Mutta se tavallinen arki, se vaan  takkuaa. Kyllähän sitä välillä hosuu ja häärääkin, mutta kun mistään ei oikein tahdo tulla valmista. Ajatukset lentävät kuin varpusparvet, mutta toteutukset juuttuvat kuin tikku tervaan. Tällaisten tilanteiden hallinnassa kärsivällisyys olisi hyve, mutta koska juuri nämä tilanteet pyörittävät pinnan kireäll...

On taas se aika vuodesta, jolloin loma on lähellä. Tosin takanapäin. Tai melkein, koska lomapäivien rippeitä taputtelemme vielä muutaman päivän ajan kotioloissa ja pääasiassa arkisia asioita askarrellessa. Takana on kuitenkin kaksi viikkoa aurinkoisia ja iloisia tuokioita perheen, sukulaisten ja ystävien kanssa.  Sateet väistyivät ja kesä saapui Suomeen samaan aikaan, kun meillä alkoi vuotuinen elonkorjaus ja kokemusten keräys. Tänä vuonna mulla ei ollut erityisiä odotuksia loman suhteen puhuttamakaan todo- tai mustdo-listoista, vaan ajattelin astua lomalle yllä sama suunnittelemattomuuden viitta, jota olen kantanut koko kuluneen vuoden.  Ja niin menimme hetki kerrallaan huolettomasti huldaillen, mikä loppujen lopuksi osoittautui toimivaksi ratkaisuksi. Olo oli kevyt ja mieli rento, eikä aiemmilta vuosilta tutuksi tullut riittämättömyyden tunne nakertanut omaatuntoa kertaakaan. Loppukirikiirekään ei hyökännyt päälle päivien hiipuessa, vaan loppuun asti leijailimme höyhenen...